”Olisi jo aika kuunnella viljelijöitä”
Maailman Slow food -liikettä eli ”hitaan ruuan” liikettä johtavan Carlo Petrinin mielestä muun yhteiskunnan olisi aika kuunnella viljelijöitä, koska he ymmärtävät mitä kestävä kehitys todella merkitsee. FAO:n mukaan perheviljelmien tukeminen on keskeinen keino köyhyyden poistamiseen.BRYSSEL (MT)
Perhemaatalouden pärjääminen on avain maailman ruokahuoltoon.
”Perheviljelyn tukeminen on ollut keskeinen keino nälän ja köyhyyden puolittamisessa maailmassa”, YK:n maatalousjärjestö FAO:n pääjohtaja José Graziano da Silva painotti perjantaina järjestetyssä perhemaataloutta käsitelleessä seminaarissa Brysselissä.
Da Silvan mukaan noin 80 prosenttia maailman maatiloista on perheviljelmiä ja 70 prosenttia maailman köyhistä asuu maaseudulla.
”Kehitysmaiden viljelijöitä pitää tukea puhtaan veden saannissa, tuotteiden markkinoinnissa ja tuottajien järjestäytymisessä. Maaseudun naisten aseman parantaminen on myös keskeistä”, FAO:n johtaja luettelee.
Ensi vuonna vietetään YK:n kansainvälistä perhemaatalouden vuotta.
EU:n maatalouskomissaari Dacian Ciolosin mukaan Euroopassa perheviljelmät ovat maatalouden perusta. Vaihtelua on kuitenkin paljon niin tilojen koon, kuin tuotanto-olosuhteiden suhteen.
”Yhteisiä nimittäjiä ovat perhearvot ja sitkeys, joka tekee perheviljelmistä vahvoja sietämään kriisejä ja poliittisia mullistuksia.”
Esimerkiksi on hän otti Itä-Euroopan jäsenmaat, joissa perheomisteinen maatalous on alkanut toipua sosialistisen kauden pakko-kollektivisoinnista.
Maailman Slow food, eli ”hitaan ruuan” liikettä johtavan Carlo Petrinin mielestä muun yhteiskunnan olisi aika kuunnella viljelijöitä, koska he ymmärtävät mitä kestävä kehitys todella merkitsee.
”50 vuotta omavarais- ja pienviljelijöitä on haukuttu vanhanaikaisiksi ja köyhiksi. Mutta he eivät ole antaneet periksi. Nyt meillä muilla olisi aika oppia jotain heiltä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

