Satelliittivika sekoitti kylvöt Australiassa, voisiko vastaavaa tapahtua täällä? Suomessa viljelijöillä on käytössään selkeä etu, vastaa asiantuntija

Suomessa hyvät nettiyhteydet helpottavat paikannusta. Kuvassa rapsin jankkurikylvöä. Kuva: Markku Vuorikari

Australiasta ja Uudesta-Seelannista kantautui hiljattain huolestuttavia uutisia: satelliittivika oli monin paikoin pysäyttänyt syyskylvöt.

Syyskylvöjen seisahtuminen johtui Inmarsat-nimiseen brittiläissatelliittiin tulleesta viasta. Vaikka kylvöolosuhteet olivat muuten kohdallaan, monet traktorit seisoivat.

Suomessa satelliittidataa hyödynnetään esimerkiksi täsmäviljelyssä. Osa urakoitsijoista käyttää satelliittien tuottamaa paikannustietoa helpottaakseen työtään.

Myös tilakoon kasvu houkuttaa hyödyntämään satelliittiteknologiaa entistä laajemmin.

Voisiko vastaava katastrofi tapahtua täällä?

Sellaista riskiä Suomessa en tunnista, kertoo Maanmittauslaitoksen osastonjohtaja Hannu Koivula. Koivulalla on kannalleen useita perusteluita.

Viljelijöille harmaita hiuksia aiheutti Inmarsat-tietoliikennesatelliitti. Sillä saa siis yhteyden nettiin.

Satelliitin tarjoama nettiyhteys on Australian ja Uuden-Seelannin harvaan asutulla maaseudulla hyvin keskeinen, Koivula valottaa.

Täällä on toisin. Suomessa nettiyhteydet ovat poikkeuksellisen hyvät.

”Lapissa vaeltaessa puhelimessa saattaa olla 4g-yhteys. Jos menet Saksaan ajamaan moottoritielle, ei välillä näy mitään yhteyttä.”

Suomalaisviljelijöiden yhteydet siis pelaavat kännykkäliittymien kautta, toisin kuin esimerkiksi Australiassa.

Yhteyksiä tarvitaan paikannukseen. Kun puhutaan satelliittipaikannuksesta, pelkät paikannussatelliitit eivät yksin pysty antamaan riittäviä paikannustietoja.

Satelliitin antama tarkkuus luetaan metreissä. Esimerkiksi täsmäviljelyssä metrin tarkkuus ei vielä riitä mihinkään.

”Tullessaan ilmakehän läpi satelliitin signaali vääristyy. Satelliittipaikannuksen signaalia tulee siis korjata jollakin tavalla”, Koivula toteaa.

Korjausdataa voidaan tuottaa eri tavoin: Sitä saadaan esimerkiksi maanlaajuisten tukiasemaverkkojen avulla.

Maan pinnalla olevat tukiasemat määrittävät korjauksia, joita lähetetään käyttäjille. Parhaimmillaan korjatun datan tarkkuus mitataan senteissä.

Esimerkiksi rakennustöissä näkee usein kaivureissa kaksi kappaletta pieniä pyöreitä antenneja. Ne vastaanottavat jatkuvasti paikannusdataa ja kertovat myös, missä asennossa itse laite on.

Suomessa viljelijät voivat hyödyntää korjausdatan saamiseksi paikannuspalveluita. Niitä tarjoavat useat toimijat, kuten Geotrim, Karera ja Topgeo.

Nykyään myös satelliittipaikannusjärjestelmiä on useita: Amerikkalaisen GPS:n lisäksi käytössä on esimerkiksi eurooppalainen Galileo, kiinalainen Beidou ja venäläinen Glonass.

Yhdessä ne muodostavat globaalin satelliittipaikannusjärjestelmän, GNSS:n.

”Nykyään vastaanottimet ovat harvoin pelkkiä GPS-vastaanottamia. Todennäköisesti kännykkäsikin ottaa vastaan useiden eri järjestelmien signaaleja”, Hannu Koivula sanoo.

Paikannukseen tarvitaan signaaleja vähintään neljästä satelliitista.

Peitteisillä paikoilla tämä voi olla haastavaa, koska paikannussignaali ei kulje fyysisen esteen kuten tiheän metsän läpi. Käytettäessä kaikkia GNSS-järjestelmiä satelliittien määrä kasvaa ja paikannus onnistuu hankalassakin paikassa.

Suomessakin haasteita voi pellolla kuitenkin tulla, jos oman kännykkäoperaattorin verkko on alhaalla.

Toiminnan jatkuvuus voidaan varmistaa laitteilla, jotka osaavat hyödyntää useiden operaattoreiden sim-kortteja.

Palvelun voi myös korvata jopa omalla tukiasemalla. Korjausdatan lähettämiseen voidaan käyttää mobiiliverkkoa tai radiomodeemia.

Yhden tukiaseman varassa riskinä on kuitenkin aseman rikkoutuminen tai yhteysongelmat.

Kaupallisissa paikannuspalveluissa yksittäisen tukiaseman hajoaminen ei vaikuta palvelun saatavuuteen.