Kassu Halosen taidetalo syntyi kultalevykokoelman ympärille
Kassu Halosen kulttuurikeskus taidetaloineen on eläväinen kulttuuri, tapahtuma- ja kohtaamispaikka Suomen suvessa keskellä kauneinta kainuulaista järvimaisemaa.VAALA (MT)
Säveltäjä, muusikko Kalervo ” Kassu ” Halonen suunnitteli vuonna 1997 Hartwall Areenalla järjestettävää juhlakonserttiaan.
”Siinä yhteydessä nousi toistuvasti esiin halu kuvata kultalevyjäni. Aloin etsiä tilaa, johon voisin sijoittaa kultalevykokoelmani pysyvästi”, Halonen muistelee.
Puoliso Miia Hämäläinen ehdotti pilke silmäkulmassa kokonaisen kulttuurikeskuksen perustamista.
”Ajatus lähti puolittain huulenheitosta, mutta jäi itämään. Sitten kävi ilmi, että vanha ala-asteeni Manamansalossa oli juuri lakkautettu. Projekti lähti siitä hiljalleen liikkeelle.”
Kun Halonen katsasti koulukiinteistön ensi kerran, kävi selväksi, ettei se sellaisenaan täytä kulttuurikeskuksen kriteereitä.
”Vaalan kunnan silloinen sivistystoimenjohtaja oli asiassa aloitteellinen ja aktiivinen. Valitsimme koulun kulttuurikeskuksen kohteeksi sillä reunaehdolla, että sen on päästävä Kajaanin asuntomessujen oheiskohteeksi vuonna 2001. Suunnitelma toteutuikin”, Halonen kertoo.
Kulttuurikeskuksen perustamisesta päätettiin yhteistyössä Vaalan kunnan kanssa vuonna 1998. Kunta omistaa kiinteistön, mutta tiloja hallinnoi Manamansalon musiikki- ja taideyhdistys ry, jonka hallituksessa Halonen istuu.
”Alun perin ajatus lähti kultalevykokoelmasta. Ideoimme kuitenkin heti alkuvaiheessa, että täällä tullaan harjoittamaan monimuotoista kulttuuritoimintaa. Ideoimme kulttuuripainotteisia leirejä, koulutuksia, konsertteja sekä taidenäyttelyitä. Kun löimme Vaalan kunnan kanssa kättä, oli konsepti pääpiirteittäin selvillä.”
Koulurakennuksen perusteellinen remontti taidetaloksi ja koko pihapiirin ehostaminen kulttuurikeskukseksi käynnistyi vuonna 2000.
”Käytännössä aivan koko koulurakennus meni uusiksi. Vain perustukset ja pari kantavaa seinää säilyivät ennallaan.”
Vuosituhannen vaihteesta lähtien Manamansalossa on järjestetty joka kesä lasten- ja nuortenleirejä. Tänä kesänä paikan päällä järjestetään lastenleiri yhteistyössä 4H:n kanssa. Alaikärajana osallistumiselle on 8 vuotta.
”Manamansalon saari tarjoaa upeat puitteet kaikenlaiselle kulttuuritoiminnalle, erityisesti kesäisin”, Halonen toteaa.
Perinteeksi muodostunut Manamansalon saarikonsertti on heinäkuisin järjestettävä musiikkitapahtuma, jonne haalitaan esiintymään nimekkäitä artisteja.
Tämän kesän pääesiintyjiä tapahtumassa ovat Katri Helena , Kake Randelin ja Kati Ahola .
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

