Aktiiviset kunnat torjuvat ilmastonmuutosta puurakentamisella
Esimerkiksi Pudasjärvi haluaa olla hirsirakentamisen pääkaupunki.Vähähiilisen puurakentamisen edistäminen näkyy yhä useamman kunnan kuntastrategiassa, kertoo Puuinfo. Kuntien lähtökohtana on, että ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää puuttumista asumisen ja rakentamisen päästöihin.
"Puurakentaminen voidaan kuntastrategiassa nivoa moneen yhteyteen kuten ilmastotavoitteisiin, kestävään kehitykseen tai sanoa suoraan, että kunnan tavoitteena on rakentaa mahdollisimman paljon puusta", kuvailee Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä kuntastrategian tavoitteita.
Määtän mukaan kunnan tahto puurakentamisen edistämiseen voidaan siis ilmaista kuntastrategiassa monin tavoin. Tahtotila muuttuu käytännöksi muussa päätöksenteossa, kuten kaavamääräyksissä hankkeita koskevassa päätöksenteossa.
Hyvä esimerkki tuosta tahtotilasta on Pudasjärvi, joka haluaa olla hirsirakentamisen pääkaupunki. Siihen liittyen kaupunki on toteuttanut useita julkisia rakentamisen kohteita kuten ison koulukampuksen, palvelu- ja toimistotalon hirsirakenteisina.
Strategian toimenpidelinjauksissa on määritelty, että kunta noudattaa julkisissa hankinnoissa periaatetta, että se selvittää aina ensin puu ja hirsirakentamisen mahdollisuuden ennen muita vaihtoehtoja.
"Lähdimme liikkeelle terveysvaikutusten ja energiatehokkuuden parantamisesta ja nyt uusimmissa hankkeissa on toteutettu hiilijalanjälkilaskelmia. Vaikka hirren käyttäminen runkomateriaalina ei yksin ratkaise rakentamisen ja rakennuksen hiilineutraaliutta, sen merkitys on suuri ja on osa kaupungin omaa ilmastopolitiikkaa", kertoo kaupunginjohtaja Tomi Timonen.
Timosen mukaan kaavaohjaus on yksi kuntien keino puurakentamisen tahtotilan toteuttamiseksi.
"Pudasjärvellä on kaavamääräyksissä mainittu, että julkisessa rakentamisessa käytetään julkisivumateriaalina puurakennetta. Halusimme sen kirjauksen, kun tiedettiin, että alueelle tulee myös yksityistä rakentamista."
Timosen mukaan kiinnostusta puurakentamiseen lisäsivät myös betonirakenteisten koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


