Hypo: Itä- ja Pohjois-Suomi jäävät jälkeen
Itä-Suomen ja Lapin ongelma on muuttoliikkeen yksisuuntaisuus.
Tampere on Hypoteekkiyhdistyksen mukaan kasvattanut vetovoimaansa ja on vahvin ehdokas Suomen Göteborgiksi, eli toiseksi keskukseksi pääkaupunkiseudun lisäksi. Kuva: Jaana KankaanpääSuomen Hypoteekkiyhdistys Hypo ennustaa Itä- ja Pohjois-Suomen jäävän jälkeen muun maan kehityksestä. Itä- ja Pohjois-Suomessa työttömyys on jopa kaksinkertainen Pohjanmaahan verrattuna. Kainuussa alle kuusi kymmenestä työikäisestä on töissä.
Varoittava esimerkki Itä-Suomelle ja Lapille on Hypon mukaan muuttoliikkeen yksisuuntaisuus. Alueelta ei tahdo löytyä yhtään varmasti vetovoimaista kasvukeskusta.
Hypon mukaan alueiden menestyksen edellytyksenä on tiivis kaupunkialue ja verkostomainen yhteys muihin alueisiin. Toimivia liikenneyhteyksiä ei voi liialti korostaa alueiden sisällä tai välillä. Hyvät kaavoitusratkaisut voivat onnistua myös vaikeissa olosuhteissa, kuten Kuopiossa, Pohjois-Savossa.
Helsingin seutu on Hypon mukaan Suomen talouden moottori, mutta tulevaisuus ei voi nojata yhden kortin varaan. Tampereen ja Turun vetovoima on viime aikoina vahvistunut, ja niiden tuleekin jakaa taakkaa ja kilpailla Helsingin kanssa. Muita kasvukeskuksia ovat Oulu, Kuopio ja Jyväskylä.
Hypo ei pidä muuta Suomea tuomittuna kurimukseen, mutta "haasteet ovat vakavammat ja vaativat taitoa vastata pirulliseen ongelmaan. Silmien sulkeminen muutokselta ei ole ratkaisu."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

