Tervetuloa Maaseudun Tulevaisuuden uusille verkkosivuille
Maaseudun Tulevaisuuden uudet verkkosivut on avattu tiistaina iltapäivällä. Emolehden rinnalle verkkoon on siirtynyt myös Kantri-liite. Vaihdoksen jälkeen sääpalvelu ja muut sähköiset palvelut ovat aluksi avoinna kaikille kävijöille.
Maaseudun Tulevaisuuden uudet nettisivut Lauri Kontro, Mia Palokallio, Kaijaleena Runsten Kuva: Markku VuorikariMaaseudun Tulevaisuuden (MT) uudet verkkosivut avattiin tiistaina iltapäivällä.
”Ajatus on se, että tarjoamme tuoreimpia uutisia entistä monipuolisemmilta sivuilta”, sanoo päätoimittaja Lauri Kontro .
Verkkouudistuksen ansiosta myös Kantri saa omat sivut, sääpalvelu tarkentuu ja kiinnostavimpia uutisia voi kommentoida.
Edelleenkään sivuilla ei julkaista lähimainkaan kaikkia lehden uutisia, eivätkä kaikki verkon uutiset päädy lehteen.
”Paperi ja verkko täydentävät toinen toisiaan”, Kontro kertoo.
Kantrille omat sivut
Kantrilehti.fi ei ole mikään kiihkeää uutisvuota suoltava sivu. Lehden henki on haluttu säilyttää verkossa.
”Kyllä tänä päivänä verkkosivut pitää olla, jotta on olemassa. Toisaalta meidän ideologiaan kuuluu olla hitaita. Verkko on aika eri maailma. Toivoisin, että Kantrin juureva maailma voidaan siirtää myös verkkoon”, Kantrin tuottaja Mia Palokallio sanoo.
Säätiedot tarkentuvat
Säätiedot löytyvät uusilta sivuilta entistä tarkemmin, sillä käyttöön on otettu kyläkohtainen paikannus. Sama jako on ollut käytössä kännykällä selattavassa mobiiliversiossa. Ilmatieteen laitoksen paikannimistössä on yli 10 000 paikannimeä.
Uutta ovat tehoisan lämpösumman ennusteet sekä sade-ennusteiden tiheämpi päivitys.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
