Korvaukset maksuun viime vuoden tulvista
Maaseutuvirasto Mavi ryhtyy maksamaan korvauksia viime vuonna maa-ja puutarhataloudelle sekä puustolle aiheutuneista tulvavahingoista 30.10.
Korvauksia maksetaan poikkeuksellisista tulvista, joista korvausta on haettu.
Valtio ei korvaa vahinkoja hakijoille täysimääräisesti. Hakijan itsensä maksettavaksi jää 40 prosentin omavastuu. Yhteensä valtion kontolle kertyi 275 000 euron korvaukset.
Tulvavahinkoja korvataan nykyisen lain mukaisesti viimeisen kerran tänä vuonna. Ensi vuoden alusta lähtien poikkeuksellisten tulvien kasvaville tai ulkona varastoiduille korjatuille puutarhakasveille aiheuttamat vahingot korvataan satovahinkolain perusteella.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
