Työryhmä esittää vapaaporsitukselle yhteistä määritelmää
Työryhmä esittää, että jatkossa tukea myönnettäisiin vain sellaisiin porsitussikaloiden laajennus- ja uudisrakennusinvestointeihin, joissa toteutetaan määritelmän mukaista vapaaporsitusta.
Vapaaporsitukselle esitetään määritelmää, joka loisi kaikille yhteiset pelisäännöt. Kuva: Johannes TervoMaa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa toimiva vapaaporsitustyöryhmä on saanut työnsä valmiiksi.
Työryhmä esittää vapaaporsitukselle määritelmää, joka tarjoaa sika-alan toimijoille yhteiset pelisäännöt.
Määritelmän mukaan ensikko tai emakko on vapaaporsituksessa vapaana ennen porsimista, koko porsimisajan ja sen jälkeen koko imetysajan.
Ensikon tai emakon liikkumista voidaan rajoittaa vain poikkeustapauksissa ja tilapäisesti, jos se on tarpeen eläinlääkinnällisten tai muiden hoitotoimenpiteiden, porsaiden turvallisuuden tai työturvallisuuden vuoksi.
Karsinassa on oltava kiinteää pohjaa ja riittävästi sopivaa materiaalia pesäntekoa varten sekä tongittavaksi. Pesäntekomateriaalia on oltava tarjolla koko ajan porsimiseen asti. Virikemateriaalia on oltava koko ajan.
Karsinassa ensikon tai emakon on päästävä esteettä kääntymään ympäri.
Karsinassa on oltava porsaille kiinteälattiainen suojattu alue, joka on tarvittaessa katettu ja lämmitetty.
Työryhmän tehtävä rajattiin koskemaan tukijärjestelmää ja vapaaehtoisia toimia. Eläinsuojelulain uudistukseen ei oteta kantaa.
Keskeisiä vapaaehtoisia toimia ovat tuettu rakentaminen, eläinten hyvinvointikorvaukset sekä koulutus ja neuvonta.
Työryhmä esittää, että jatkossa tukea myönnettäisiin vain sellaisiin porsitussikaloiden laajennus- ja uudisrakennusinvestointeihin, joissa toteutetaan määritelmän mukaista vapaaporsitusta. Myös valintakriteereitä koskevissa ratkaisuissa painoa voidaan antaa vapaaporsitukselle.
Raportissa otetaan lisäksi kantaa eläinten hyvinvoinnin markkinointitoimiin.
Työryhmän mukaan eläinten hyvinvoinnin toimien markkinoinnin lähtökohtana tulee olla selkeät määritelmät sekä tuotantomuotojen läpinäkyvyys ja ymmärrettävyys kuluttajalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
