Ranskalle miljardisakot maataloustukivirheistä
EU-komission tarkastusten mukaan Ranskan viranomaiset ovat toistuvasti maksaneet tukia todellista suuremmille pinta-aloille. Tukikelpoisiin aloihin on virheellisesti laskettu esimerkiksi peltojen reunoja sekä tuotantorakennuksia.BRYSSEL (MT)
EU-komissio voi langettaa Ranskalle yhteensä jopa 1,8 miljardin euron sakot väärin perustein maksetuista maataloustuista.
Jo aiemmin keväällä komission mätkäisi maalle yli 400 miljoonan euron laskun täydentävien ehtojen noudattamisessa havaituista puutteista.
Ongelmia on ollut sen lisäksi suorien tukien pinta-aloissa. Komission tarkastusten mukaan Ranskan viranomaiset ovat toistuvasti maksaneet tukia todellista suuremmille pinta-aloille. Tukikelpoisiin aloihin on virheellisesti laskettu esimerkiksi peltojen reunoja sekä tuotantorakennuksia.
Virheet ovat tapahtuneet vuosina 2008–2012, jolloin Ranska on saanut yhteensä 40 miljardia euroa maatalouden suoria tukia. Komissio mätkäisee sakot kiinteän prosentin mukaan, riippuen virheiden määrästä ja toistuvuudesta.
400 miljoonan päälle olisi tulossa noin 1,4 miljardin euron takaisinperintä.
Ranskan maatalousministeriön mukaan virheet ovat pienempiä kuin komissio väittää.
Lopullinen päätös takaisinperinnästä tehdään syksyn aikana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


