USA:ssa varaudutaan jälleen lintuinfluenssaan
Viime vuonna satojen miljoonien dollarien menetykset aiheuttanut epidemia on vielä tuoreessa muistissa.Yhdysvaltain maatalousministeriö (Usda) on ryhtynyt nopeisiin varotoimenpiteisiin sen jälkeen, kun Indianan osavaltiossa havaittiin lintuinfluenssaa kalkkunatilalla viime perjantaina. Kyse oli voimakkaasti tarttuvasta H7N8-tyypin viruksesta, jonka ei kuitenkaan ole todettu tarttuneen ihmiseen.
Leviämisen estämiseksi tartuntatilan kaikki 60 000 lintua lopetettiin, kertoo Global Meat News -verkkolehti. Lisäksi varotoimena lähialueen tiloilla päätettiin lopettaa 250 000 lintua.
Maata koetteli viime vuonna raju lintuinfluenssaepidemia. Epidemiaa aiheuttanut virustyyppi oli kuitenkin eri kuin nyt Indianassa löydetty.
Nyt löydettyä H7N8-virustyypin arvioidaan olevan herkemmin tarttuva kuin viime vuoden epidemian aiheuttanut virustyyppi. Viime vuoden epidemia sai Global Meat Newsin mukaan siipikarjasektorin kuitenkin varautumaan aiempaa huolellisemmin viruksen leviämiseen.
Viime vuonna Yhdysvalloissa riehunut epidemia aiheutti maan siipikarjasektorille ainakin 390 miljoonan dollarin eli noin 374 miljoonan euron menetykset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

