Teemu Keskisarja ruoskii päättäjiä: "Mitään maatalouden hätätilalakia hallitus ei saa aikaiseksi ennen kuin neljäs maailmansota kolkuttelee porteillamme"
Teemu Keskisarja osallistui yhtenä panelistina MTK:n järjestämään keskusteluun. Ruoska viuhui erityisesti päättäjien suuntaan, mutta Keskisarjan kommentit herättelevät myös kuluttajaa.
Teemu Keskisarja ihmetteli, mikseivät päättäjät reagoi jo käynnissä olevaan kriisiin. Kuva: Carolina HusuHistorioitsija, dosentti Teemu Keskisarja ei sanojaan säästellyt Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton liittokokouksessa järjestetyssä paneelikeskustelussa 16.6.
Keskisarja kritisoi kovin sanoin suomalaisten päättäjien kyvyttömyyttä vastata kustannuskriisin kurimuksessa kamppailevan maatalouden hätähuutoihin.
"Mitään maatalouden hätätilalakia hallitus ei saa aikaiseksi ennen kuin neljäs maailmansota kolkuttelee porteillamme."
Keskisarja kertoo, että ruuan hinnan muodostumista on viimeisen kymmenen vuoden aikana tutkittu ansiokkaasti. Tietoa siitä, miksi tuottajalle jää vain mitätön osa tuotteensa hinnasta, olisi saatavilla, mutta hänen mukaansa toimeen ei ole tartuttu.
”Ei siihen kukaan ole esittänyt mitään ratkaisua.”
Tapahtuman vetäjä, MT:n päätoimittaja Jouni Kemppainen kysyi yleisöltä, kuinka moni on yhtä mieltä Keskisarjan kanssa. Käsiä nousi salin täydeltä.
”Sun kannatus, Teemu, on tässä salissa aika kova”, Kemppainen tulkitsi.
Keskisarja toi keskusteluun historiallista asiantuntemustaan. Kemppainen kysyi Keskisarjalta, keskustellaanko nykytilanteessa oikeista asioista ja että ymmärretäänkö nykytilanteen vakavuus oikein, kun katsotaan menneitä nälänhätiä Suomessa.
Vastaus oli keskisarjamaisen lakoninen.
”Yleinen mielipide on se, että pettuleipä on kadonnutta kansanperinnettä.”
Keskisarja jatkoi pelkäävänsä, että tilanteeseen herätään oikeasti vasta, kun laarin pohja pilkistää ja päivittäistä kalorintarvetta ei oikeasti saada täytettyä.
Hän kertoo näkevänsä merkkejä siitä, että Suomessa ja Euroopassa ollaan menossa kohti edellä mainittua tilannetta.
Keskisarjan mukaan maatalouden tilanne on nykyään osin huonompi kuin sota-aikana, sillä tänä päivänä maatalouteen on hyvin vaikea saada työvoimaa ja markkinat toimivat huonommin.
Keskisarja pitää ongelmallisena sitä, että ruuantuottajien tulot eivät tule tuotteen hinnasta vaan tukijärjestelmästä, joka kaikessa tarpeellisuudessaankin on tuottajille lieka.
”Minkä vuoksi puheet reilun kaupan suomalaisesta leivästä tai maidosta eivät ota tuulta alleen? Ilmeisesti on niin paljon moraalisempaa kannattaa reilun kaupan banaaneja ja kahveja.”
Keskisarjan kritiikki osuu myös kuluttajaan, sillä nykyisessä markkinataloudessamme valtiovallan lisäksi myös kysyntä edelleen ohjaa tuotantoa.
”Suomalainen ymmärtää suomalaisen ruuan elintärkeyden vasta romahduksen, kriisin ja nälänhädän kautta.”
Lue lisää
Liittokokous on äärettömän tärkeä juuri nyt, sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





