Hailuodon jäätie avattiin
Runsaan seitsemän kilometrin mittainen tie saatiin tänä vuonna käyttöön varsin tavanomaiseen aikaan.OULU (MT) Aluevastaava Leo Oja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta sanoo, että joulukuussa jäätie on saatu käyttöön vain harvoin. Tavallinen avausajankohta on tammi-helmikuun vaihde.
Toimitusjohtaja Juha Toppi Touhu-Palvelut Oy:stä pitää jäätietä tärkeänä monille luotolaisille.
Kevään tulosta riippuen jäätie on käytössä parisen kuukautta.
Jäätielle päästään, kun jään vahvuus on kaikissa tarkastuspisteissä vähintään 40 senttiä. Tarkastuspisteitä on tien varrella sadan metrin välein eli yli 70 kappaletta.
Oja sanoo, ettei elykeskuksella ole tietoa jäätien säästöistä ja kustannuksista. Säästöä syntyy ainakin hailuotolaisille, joiden matka-aika lyhenee.
Rahaa ja polttoainetta säästyy myös lauttavuorojen vähentämisestä. Kokonaan lautan kulkua ei voida lopettaa, sillä raskas liikenne tarvitsee lauttayhteyttä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


