Jättikurpitsa paisuu jo mopoauton kokoiseksi
Jättikurpitsojen ennätyspainot ovat tuplaantuneet viidentoista vuoden välein. Suomalaisten harrastajien innostus kasvinjalostukseen on tuottanut jo mopoauton kokoisia jötiköitä.Joensuun kasvitieteellisen puutarhan Botanian puutarhuri Yrjö Vähäkallio kylvi ennen vappua ruukkuihin sittiäisen kokoiset jättikurpitsansiemenet. Siemenpusseihin oli merkitty ”isä- ja äitikurpitsoiden” painot.
Suurin vanhemmista painoi miltei viisisataa kiloa.
”Heti näki, että nyt on erikoislaatuinen lajike kyseessä. Kasvunopeus oli hämmästyttävä”, Vähäkallio kertoo.
Vähäkallio kokeili jättikurpitsan kasvatusta silkasta mielenkiinnosta. Ennätyksiä hän ei lähtenyt hätyyttelemään. Saattaa kuitenkin olla, että Joensuun ennätys menee noin 140-kiloisten isomuskurpitsoiden nimiin.
Jättikasvisten SM-kisat järjestetään tulevana lauantaina Mustilassa Kouvolan Elimäellä.
Viime vuonna jättikasvisten SM-kisojen kuninkaaksi ylsi 716 kiloa painava kurpitsa, jonka kasvattivat Erkki Ovaskainen ja Jari Hämäläinen Kuopiosta.
Jyhkeän kurpitsan liikutteluun tarvittiin nosturiauto.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

