Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • EU:n vaatimuksesta viherryttämistuen ehtoja kiristettiin ja lievennettiin

    Esimerkiksi kasvinsuojeluaineiden käyttö on jatkossa kiellettyä ekologiseksi alaksi ilmoitettavilla lohkoilla, joilla viljellään typensitojakasvia.
    Typensitojakasvilohkolla ei saa käyttää kasvinsuojeluaineita, jos se on ilmoitettu viherryttämistuen ekologiseksi alaksi. Kuvassa tuleentunutta hernettä, joka lasketaan typensitojakasviksi.
    Typensitojakasvilohkolla ei saa käyttää kasvinsuojeluaineita, jos se on ilmoitettu viherryttämistuen ekologiseksi alaksi. Kuvassa tuleentunutta hernettä, joka lasketaan typensitojakasviksi. Kuva: Joel Rosenberg

    Ekologiseksi alaksi ilmoitettavilla typensitojakasvien aloilla ei enää tästä vuodesta lähtien saa käyttää kasvinsuojeluaineita tai kasvunsääteitä kylvön ja elokuun lopun välisenä aikana. Jos sato korjataan elokuun lopun jälkeen, kielto on voimassa sadonkorjuuseen asti.

    Jos typensitojakasvi on kylvetty jo edellisenä vuonna, käyttökielto on voimassa vuoden alusta lähtien.

    Myös ekologisen alan kesannolla kasvinsuojeluaineiden käyttö on jatkossa kielletty. Niillä kielto on voimassa kesantokauden ajan eli 1.1.–15.8.

    Kasvinsuojeluaineiden ja kasvunsääteiden kielto johtuu viherryttämistuen ehtoihin tehdyistä muutoksista, jotka Suomi joutuu maa- ja metsätalousministeriön mukaan asettamaan EU-säädösten vuoksi.

    Suomi vastusti ministeriön tiedotteen mukaan kasvinsuojeluaineiden käyttökieltoa, mutta jäsenmaiden määräenemmistöä esitystä vastaan ei saatu kokoon.

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kritisoi muutoksia ministeriön tiedotteessa.

    "Nyt hyväksytty asetus on malliesimerkki epäonnistuneesta EU-sääntelystä, jota Suomi joutuu panemaan toimeen. Luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen on tärkeä osa maatalouspolitiikan tavoitteita, mutta sitä ei tulisi tehdä valkuaiskasviviljelyn kustannuksella."

    Muutos on ministerin mukaan räikeässä ristiriidassa Suomen valkuaisomavaraisuuden nostotavoitteen kanssa. Kiellon odotetaan vähentävän kiinnostusta kylvää ekologiselle alalle typensitojakasveja, esimerkiksi hernettä.

    Ekologisilla aloilla kiellettyjä valmisteita ovat rikkaruohojen, kasvitautien ja tuholaisten torjuntaan tarkoitetut aineet, kasvunsääteet ja peittausaineet.

    Samassa yhteydessä viherryttämistuen ehtoja muutettiin niin, että viherkesantoa ei voi kylvää yksinomaan viljalla, öljy- tai valkuaiskasveilla tai näiden kasvien siemenseoksilla.

    Tämä muutos koskee kaikkia viherkesannon riista- ja maisemakasviksi ilmoitettuja aloja riippumatta siitä, onko ala ilmoitettu ekologiseksi alaksi vai ei.

    Myös tämä muutos juontaa EU-säädöksen muutoksesta.

    EU:n asetusmuutos sisältää myös lievennyksiä.

    Ekologiseksi alaksi voidaan jatkossa hyväksyä seoskasvustot, joissa on typensitojakasvien ohella myös muita kasvilajeja. Ehtona on, että typensitojakasveiksi hyväksyttyjen kasvien osuus siemenseoksen painosta on vähintään 50 prosenttia.

    Myös ekologisen alan lyhytkiertoisen energiapuun painokerroin muuttuu. Tähän saakka hehtaarin ala lyhytkiertoista energiapuuta on laskettu 0,3:ksi hehtaariksi ekologista alaa. Jatkossa hehtaari vastaa 0,5:ttä hehtaaria.

    Typensitojakasveilla puolestaan yksi hehtaari vastaa jatkossa yhtä hehtaaria ekologista alaa, kun aiemmin sen on laskettu vastaavan 0,7 hehtaaria.

    Viherryttämistukeen sisältyvä monipuolistamisen velvoite sen sijaan lievenee hieman aiemmasta.

    Jatkossa pienet alle 0,05 hehtaarin alat voi ilmoittaa yhtenä seoskasvustona, jos ne sijaitsevat vierekkäin.

    Muutos helpottaa tukihakua, sillä tällaisissa tapauksissa jokaista pientä alaa ei tarvitse tukihaussa ilmoittaa ja piirtää peltolohkokartalle erikseen.

    Lisäksi spelttivehnä lasketaan viljelyn monipuolistamisessa eri kasviksi kuin vehnä.

    Lievennystä on tullut myös viljelyn monipuolistamisen ja ekologisen alan vaatimuksiin sellaisille tiloille, joilla on nurmea, kesantoa tai palkokasvien alaa yhteensä yli 75 prosenttia tilan kokonaisalasta.

    Aiemmin näillä tiloilla tuli noudattaa viljelyn monipuolistamisen ja ekologisen alan vaatimusta, jos niillä oli yli 30 hehtaaria peltomaata muussa käytössä kuin nurmella tai kesannolla. Tämä 30 hehtaarin raja on poistunut.

    Lisäksi 75 prosentin poikkeusta laskettaessa myös palkokasvien ala otetaan huomioon viljelyn monipuolistamisessa. Näin on menetelty jo aiemmin ekologisessa alassa.

    Hallitus hyväksyi muutokset sisältävän asetusmuutokset torstaina. Uusia ehtoja on noudatettava tästä vuodesta lähtien.

    Ekologisen alan velvoite koskee niitä viljelijöitä, joiden tila sijaitsee Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa tai Ahvenanmaalla. Ehto ei ole voimassa, jos tilalla on peltoa alle 15 hehtaaria.

    Viljelyn monipuolistamisen vaatimus taas koskee niitä tiloja, joilla on peltoa yli 10 hehtaaria. Sen mukaan tilalla pitää viljellä vähintään kahta tai kolmea kasvilajia riippuen tilan sijainnista ja koosta.