Tulevaisuuden valkuaisrehu: levää lehmille

Levien kasvatusta on kokeiltu Anjalan maatalousoppilaitoksella Kymenlaaksossa. Levät vaativat kasvaakseen runsaasti lämpöä, ravinteita ja valoa. Kuva: Markku Pulkkinen

Mikrolevien käyttöä on tutkittu yksimahaisten eläinten rehuissa jo pitkään. Märehtijöillä tutkimuksia on tehty vähemmän. Ensimmäinen suomalainen tutkimus lehmien leväruokinnasta toteutettiin Helsingin yliopistossa kolme vuotta sitten.

Mikrolevien merkittävin ominaisuus on korkea valkuaispitoisuus. Kilossa kuivattua mikrolevää voi lajista riippuen olla jopa 500–700 grammaa valkuaista, kun sitä rypsirouheessa on noin 400 grammaa ja soijarouheessa noin 500 grammaa.

Aminohappokoostumukseltaan levärehut ovat suhteellisen lähellä rypsiä ja soijaa. Välttämättömistä aminohapoista vain histidiiniä on hieman vähemmän kuin perinteisissä valkuaiskasveissa, mikä voi rajoittaa maidontuotantoa nurmisäilörehu-viljapohjaisella ruokinnalla. Mitään ongelmallisia aminohappoja rehulevissä ei esiinny.


Mikrolevien kasvunopeus on huikea. Ne tuottavat biomassaa jopa tuhat kertaa nopeammin kuin maanpäälliset viljelykasvit. Valkuaisen tuottajina levät ovat tutkimuksissa olleet 3–25 kertaa tehokkaampia kuin soijapapu.

Hollantilaisten kokeiden perusteella mikroleviä kasvattamalla pystytään tuottamaan 10 000 kiloa valkuaista 0,7–2,5 hehtaarin pinta-alalla. Härkäpapu vaatisi samaan valkuaissatoon 16, herne 19 ja rypsi 33 hehtaaria. Tuottamalla rehua levätehtaissa jäisi peltoa siten muuhun käyttöön.

Tohtorikoulutettava Marjukka Lamminen Helsingin yliopistosta syötti työryhmänsä kanssa levävalkuaista Viikin koetilan lehmille.

– Spirulina-mikrolevä maistui lehmille hieman huonommin kuin soija- ja rypsirouhe, mutta tuotoksiin tai maidon laatuun vähäisemmällä syönnillä ei ollut vaikutusta. Lehmät korvasivat vähäisempää valkuaisrehun syöntiä syömällä enemmän säilörehua, Lamminen valaisee.

– Mikrolevillä pystyttäisiin hyvin korvaamaan soijarouhetta maidon määrän ja laadun kärsimättä. Eri levien vertailussa Spirulina antoi parhaan maitotuotoksen viljaan ja säilörehuun perustuvassa ruokinnassa. Rypsirouhe osoittautui hieman Spirulinaa paremmaksi, kun mittarina oli kuiva-aineen syönti ja maitotuotos.

Mikrolevien heikkoutena on toistaiseksi korkea hinta, sillä tuotanto tapahtuu vielä pienen mittakaavan laitoksissa. Levävalkuaisrehun hinta on Australiassa noin 1,70 euroa kilolta, siis hieman korkeampi kuin kalajauholla. Yleisesti levien tuotantokustannus on kuitenkin vielä 5–20 euroa kilolta. Levistä on kehitetty myös geenimuunneltuja kantoja.

Tehokkaamman tuotannon lisäksi mikrolevärehujen hintaa voitaisiin alentaa siten, että niistä tuotettaisiin ensin biopolttoainetta ja vasta sen jälkeen kuivattaisiin rehuksi.


Suomen oloissa levien kasvattaminen ulkoilmassa on alhaisen keskilämpötilan ja talven pimeyden vuoksi haastavaa. Levien kasvatuksessa voitaisiin kuitenkin hyödyntää esimerkiksi selluteollisuuden lämpimiä ja ravinteita sisältäviä suodosvesiä. Joitain kasvatuskokeita Suomessa on jo tehty, mutta niiden tulokset ovat olleet toistaiseksi vaatimattomia. Leviä kasvatetaan kasvihuoneoloja muistuttavissa lasi- tai muoviputkissa.

– Levien kasvattamisen kehitystä kannattaa seurata Suomessakin. Ne saattavat syrjäyttää ekologisen tuotantotapansa vuoksi nopeastikin soijaa valkuaisrehumarkkinoilla, Lamminen arvioi.

Spirulina platensis -mikrolevä

Yksisoluinen eliö.

Valkuaispitoisuus 70 %.

Maittaa lehmille hieman huonommin kuin rypsi- ja soijarouhe.

Vastaa maitotuotokseltaan ja maidon valkuaispitoisuudeltaan soijaa.

Tuottaa maitoon yhtä hyvin rasvaa kuin rypsi ja hieman enemmän rasvaa kuin soija.

Rehun tuotantokustannus 5–20 euroa kilolta.

Kaikkien mikrolevien käyttö maailmassa on vielä hyvin vähäistä.