Kevätviljojen puinnit vasta alussa - rypsiä jää korjaamatta
Elokuun poudista ei juuri ollut apua viljakasvustoille vaan ne ovat valmistuneet hitaasti. Kevätviljoista on päästy puimaan lähinnä ohraa, kertoo tuore Pro Agrian kasvutilannekatsaus.Syyviljat on pääosin korjattu, mutta kevätviljojen puinti on vasta alussa. Korjaamaan on päästy lähinnä aikaisia ohria. Rypsikasvustot ovat kehittyneet hyvin eri tahtia. Uhkana on, ettei kaikkea rypsiä saada korjattua, kertoo Pro Agrian kokoama kasvutilannekatsaus.
Jos sää poutaantuu, puinnit saataneen tehtyä syys–lokakuun vaihteessa. Korjuun venyessä tätä pitemmälle erityisesti kevätviljojen sadon laatu kärsii.
Kevätviljoista ehditty ehditty puida pääasiassa huhtikuussa kylvettyä ohraa. Pisimmällä puinnit ovat Etelä-Karjalassa ja -Pohjanmaalla.
Ainoastaan Etelä-Karjalassa ohrasato arvioidaan sekä kiloiltaan että laadultaan hyväksi. Kauran korjuu on päässyt hädin tuskin alkamaan. Etelä-Savossa, Kainuussa ja Lapissa kasvustot eivät ole edes puintikunnossa.
Myös kevätvehnän puinnit ovat aivan alussa Etelä-Suomessa. Pisimmällä puinnit ovat Etelä-Karjalassa, jossa kevätvehnästä on puitu viidennes.
Etelä- ja Keski-Suomessa ruis on lähes puitu. Lähes koko sato on leipäkelpoista. Syysvehnän korjuu on hieman ruista jäljessä.
Kylvöt venyivät säiden takia, joten rypsikasvustot ovat kehittyneet hyvin epätasaisesti. Pro Agria arvioi, että kaikkia kasvustoja saada korjattua. Puinteja on päästy aloittelemaan vasta Varsinais-Suomessa ja Etelä-Karjalassa.
Härkäpavun puinteja arvioidaan päästävän aloittamaan aikaisintaan viikon kuluessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

