Kaksi viikkoa navettapalon jälkeen syntyi Pelastus – nyt se telmii uuden navetan vasikkakarsinassa

Uusi navetta on paloturvallinen: ei ullakkotiloja, kantavat palkit betonia, katossa massiiviliimapuupalkit ja eristeenä palamaton villa. 

Helatorstain aamu oli Siilinjärvellä ihanan lämmin. Satu Hyvärinen ja Jyrki Proskin lähtivät aamunavettaan kuudelta kuten aina.

Työt sujuivat tuttuun tapaan. Kello oli kahdeksan ja lypsimet kiinni viimeisellä lehmällä, kun pariskunta totesi, että jokin käryää.

Jyrki avasi navetan päädyssä olevan välivaraston ovet. Näky oli hirveä.

Pienkuormaaja, jota Proskin oli käyttänyt vain kolme varttia aiemmin, oli syttynyt tuleen ja sytyttänyt kaiken ympärillä olevan.

"Liekit olivat jo melkein katossa. Ovi ulos oli auki, joten palo sai runsaasti happea."

Navetan käsisammuttimilla ei enää siinä tilanteessa ollut mitään tehoa – niiden kanssa ei päässyt edes lähelle tulipätsiä.

Proskin tyrkkäsi kännykän Hyväriselle: "Soita palokunta!"

Itse hän sulki välivaraston ovet rajatakseen paloa ja ryhtyi vapauttamaan eläimiä parsista ja karsinoista. Samaan työhön tarttui Hyvärinen heti apua hälytettyään.

Pariskunta työskenteli kuin robotit. Vasta jälkeenpäin he tajusivat olleensa valtavassa vaarassa.

"Tulta ei näkynyt, joten emme tajunneet, että se levisi valtoimenaan kattoristikoiden välissä. Koko katto olisi saattanut romahtaa päällemme."

Kaikki eläimet saatiin vapaiksi. "Mutta kun osa ei suostunut lähtemään ulos", Hyvärinen muistelee tuskaisena.

Yhtä juuri poikinutta lehmää oli lypsetty erillään kannukoneella. "Herrajumala, missä se on", Hyvärinen muistaa jossain vaiheessa ajatelleensa. Onneksi se oli osannut mennä ulos, samoin tilan vanhin lehmä, 150-tonnari Söpö, jota Proskin kauhuissaan etsi.

Kun Hyvärinen lähti käännyttämään sisään palaavia eläimiä takaisin, hän katsoi taakseen ja tajusi, miten sankan mustan savun keskellä he olivat ja miten Proskin yski ja köhi.

"Tajusin, että nyt on pakko mennä ulos."

Siinä vaiheessa apua oli jo paikalla. Mustanaamainen Proskin talutettiin ambulanssiin tutkittavaksi, mutta Hyvärinen jatkoi pysähtymättä – piti pelastaa traktori, täytyyhän eläimille saada ruokaa!

20 minuutin päästä olisimme jo olleet sisällä kahvilla. Silloin eläimiä olisi jäänyt henkiin paljon vähemmän.

Kahden tunnin päästä palon alusta navetta oli romahtanut maan tasalle.

55 eläintä saatiin pelastettua, 33 kuoli. Menehtyneet eläimet olivat pääasiassa nuoria, niitä, jotka eivät olleet vielä ulkoilleet ja jotka siksi eivät uskaltautuneet navetasta ulos.

"Pieniä pelastui vain kolme", Proskin sanoo hiljaa.

Onneksi eläimet kuolivat savukaasuihin eikä liekkeihin. "Minkäänlaista huutoa ei navetasta kuulunut. Sikäli se oli armollinen kuolema."

Naapurit ja sukulaiset saapuivat apuun sankoin joukoin. Enimmillään heitä oli tontilla kolmattakymmentä ohjaamassa eläimiä, sulkemassa tiet uteliailta ja hoitamassa muita asioita.

Iltapäivällä Proskin ja Hyvärinen pysäytettiin ja vietiin pikapikaa pystytetyn ruokapöydän ääreen: "Teidän pitää syödä!"

Eläimille järjestyi tilapäissuojat heti saman päivän aikana: kaksi hiljattain tyhjilleen jäänyttä navettaa sekä yksi, jonne mahtui kahdeksan lehmää tilan oman karjan joukkoon. Viimeksi mainittu tila hoiti sijoituseläimiä kuin omiaan, kahdessa muussa pääosan työstä hoitivat lomittajat.

Lomitusasioiden järjestämiseen saatiin kullanarvoista apua MTK:sta.

Proskinille ja Hyväriselle oli heti selvää, että tilalle nousee uusi navetta. "Kun noin paljon lehmiä selvisi, me jatketaan", Hyvärinen muistaa sanoneensa.

Laajennusta oli jo aiemmin suunniteltu ja pankin kanssa asiasta neuvoteltu, mutta maidon hinnan lasku oli pannut suunnitelmat jäihin.

Vakuutukset olivat kunnossa, mutta vakuutus ei tietenkään korvaa kuin vanhaa vastaavan uuden rakennuksen teon – tässä tapauksessa se olisi ollut 47 lypsävän parsinavetta. Lisärahaa tarvittiin siis paljon, kun suunnitelmissa oli robottipihatto.

Uuteen navettaan ei saatu tukea, sillä prosessi elykeskuksen kanssa olisi vienyt liikaa aikaa. "Jos olisimme hakeneet investointitukea, olisimme tuskin päässeet edes aloittamaan rakentamista vielä", Proskin sanoo.

"Meidän pään kannalta oli välttämätöntä päästä rakentamaan heti", Hyvärinen jatkaa.

Hyvät suhteet pankkiin nousivat siis arvoonsa.

Elykeskuksen tukea saatiin lopulta vain apevaunuun ja lietesäiliään.

Pienkuormaaja säilytetään jatkossa merikontissa etäällä navetasta. 

Rakennuslupa saatiin nopeasti. Ympäristölupaa vauhditti se, että Proskin ja Hyvärinen hoitivat itse naapurien kuulemisen ja hankkivat heiltä allekirjoitukset.

"Toukokuussa tuosta lähti metsä", Proskin viittaa uutta navettaa kohti.

Maanrakennustyöt tehtiin itse.

Navettaurakka ostettiin NHK-keskukselta. Tosin Proskin hoiti itse ison osan tarvikkeiden hankinnasta, koska totesi saavansa ne halvemmalla. Työmaalla oltiin myös koko ajan mukana, ja oma työ korvataan urakkasummassa.

Timpurit saapuivat tilalle elokuun alussa. 28. marraskuuta lehmät saateltiin sisään.

Kesään mennessä pyritään siihen, että lypsyssä on 60 lehmää.

Hyvärinen kertoo, että pariskunnan tärkein selviytymiskeino on ollut työnteko. "Yhtään lomapäivää ei ole vieläkään pidetty."

Hänelle kovin paikka oli, kun palaneita raatoja piti nostaa raunioista muovin päälle, mistä Honkajoen auto ne haki. Se näky on syöpynyt verkkokalvoille.

Paha paikka oli myös se, kun piti tunnistaa jokainen palanut eläin, korvamerkit kun olivat sulaneet tunnistamattomiksi.

Hänen mieleensä nousee jatkuvasti uusia asioita, joita hän ei ole muistanut palotilanteessa lainkaan tehneensä.

"Ja edelleen säpsähdän jokaista kolahdusta ja näen unia, joissa jotakin tippuu päälle."

Ystävien tuki on ollut ratkaisevaa selviämisen kannata.

Hyvärinen haluaa sydämestään kiittää niitä lukemattomia ihmisiä, jotka ovat heitä auttaneet. "Meillä on upea tukiverkosto."

Tilan vanhin lehmä, 150-tonnari Söpö selvisi palosta. Se saa hellää erityiskohtelua. 

Uuden yhden robotin pihaton kantavat rakenteet ovat betonia. Katto lepää massiiviliimapuupalkkien varassa.

Tärkein uudistus on, ettei yläpohjassa ole ullakko- tai ontelorakenteita. Niitä pitkin vanhan navetan palo eteni niin räjähdysmäisesti, ettei mitään osaa rakennuksesta pystytty pelastamaan.

Katossa ei ole eristeenä styroksia vaan palamaton villa.

Myöskään rehuvarastoa ei uuden rakennuksen päätyyn rakennettu. "Palokuorma haluttiin niin pieneksi kuin mahdollista", Proskin sanoo.

LähiTapiolan riskipäällikkö Juhani Savolainen lisää, että myös lämpökeskukset, kuivikevarastot, konekorjaamot ja kuivurit ovat navetan yhteydessä paloriski. Kaikkien pitäisi olla eri rakennuksessa kuin eläintilat.

Vikavirtasuojattu sähkökeskus sekä sosiaalitilat on sijoitettu eläintiloista erilleen, omaan palo-osastoituun tilaan.

Varavoimalaitteisto aiotaan sijoittaa ulos, noin kymmenen metrin päähän rakennuksesta.

Navetassa oli ennen 60 lamppua, nyt vain 10 tehokasta lediä yhdessä rivissä. Vaikka ne eivät lämpene, ne on kiinnitetty metallikiskoon eikä kattoon.

Palohälyttimen putket kulkevat kolmena linjana läpi navetan. Niiden nappaama savu imeytyy minuutissa hälyttimen keskukseen ja laukaisee hälytyksen isännän kännykkään.

Poistumistiet on merkitty selkeästi siltä varalta, että hätätilanteessa apuna on vierasta väkeä siirtämässä eläimiä.