Kaleva: Uivia sonneja hukkui Oulussa
10 sonnia hukkui ja 8 lopetettiin kohtalokkaan uintiyrityksen jälkeen.18 Kraaselin saaressa ollutta sonnia lähti tiistaina uimaan takaisin mantereelle Oulussa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kaleva.
Eläinten omistaja kertoi Kalevalle vieneensä aiemmin päivällä 56 sonnia 130 hehtaarin kokoiselle aidatulle alueelle maisemanhoitotöihin. Uimaan lähteneistä sonneista kymmenen hukkui matkalla.
Loput kahdeksan sonnia selvisivät rannalle huonossa kunnossa. Osa oli myös niellyt paljon merivettä. Eläinlääkäri ja omistaja päättivät sonnien lopettamisesta.
Kalevan haastattelema vanhempi tutkija Maiju Pesonen Luonnonvarakeskuksen Ruukin yksiköstä arvelee, että mahdollinen syy sonnien uimareissuun on liian suuri laumakoko.
"Ryhmähierarkia ei ole toiminut 50 sonnin laumassa. Osa on päättänyt lähteä", Pesonen sanoo lehdelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

