TS: Tuottajalle ehdotonta vankeutta karjan julmasta kohtelusta
Salolaisen karjatilan 40 nautaa jouduttiin lopettamaan, koska ne olivat niin huonossa kunnossa. Teurastamo huoli 80 nautaa.Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut salolaisen naudanlihantuottajan neljäksi kuukaudeksi vankilaan törkeästä eläinsuojelurikkomuksesta, kertoo Turun Sanomat. Lisäksi tuomioistuin langetti miehelle viiden vuoden eläintenpitokiellon, joka koskee tuotantoeläimiä.
Jo vuonna 2013 sama mies oli saanut ehdollisen tuomion perusmuotoisesta eläinsuojelurikoksesta.
Tarkastuskäyntejä tehneiden eläinlääkäreiden mukaan tilan naudat olivat alipainoisia, osa nälkiintyneitä eikä niillä ei ollut aina juomavettä. Eläimillä oli erittäin runsasta lantapanssaria, joka aiheuttaa kivuliasta ihotulehdusta. Joillakin naudoilla ketjut olivat kasvaneet kaulaan kiinni ja haavoista tursusi mätää, Turun Sanomat kirjoittaa.
Eläinlääkärit löysivät käynneillään myös kuolleita nautoja, joiden raadot lojuivat elävien eläinten seassa.
Oikeudessa eläinlääkärit korostivat tehneensä usein valvontakäyntejä ja huomauttaneensa puutteista tilanomistajalle lukuisia kertoja tuloksetta ennen asian viemistä poliisille, Turun Sanomat kirjoittaa.
Isäntä pitää tarkastustoimintaa lähinnä ajojahtina, jonka tarkoituksena oli kaataa hänen elinkeinonsa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


