”Polttoainetta kuluu aika hörinällä”
Viljan kuivatuslasku kasvaa öljyn halventumisesta huolimatta. Arviota kuivatuskustannuksista on vielä vaikea tehdä, kun puinnit ovat pahasti kesken.
Nurmijärveläinen Tuomo Linden kuivasi tiistaina viimeisiä kevätvehnäeriä. Ensi viikolla on vuorossa ohran puinti.”Höyry käy ja öljyä menee”, nurmijärveläinen Tuomo Linden kuvaa kuluvan syksyn viljankuivatusta. Lindenillä on viljelyssä vähän toistasataa hehtaaria, tänä vuonna kevätvehnää, kauraa ja ohraa.
Keskiviikkona puituna oli 60 hehtaaria eli kaikki kevätvehnät. Ensimmäisinä puitujen vehnäerien kosteus oli välillä 20–24 prosenttia, Linden kertoo. Sitten väliin tuli sateita ja kosteus nousi 34–35 prosenttiin.
”Polttoainetta kuluu aika hörinällä”, Linden toteaa.
”Toisaalta öljyn hinta oli viime vuonna korkeampi, joten lopputilanne on sama.”
Öljyn hinta on viime vuodesta laskenut, mutta nyt joudutaan puimaan paljon viimevuotista kosteampaa viljaa. Kuivuminen hidastuu päivien lyhetessä, vaikka päivä olisikin lämmin ja sää kuiva. Samasta syystä myös kuivausteho heikkenee tai kuivaus vaatii enemmän energiaa.
”Ainakin neljä miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna.” Näin laskee Pro Agrian kehityspäällikkö Maarit Kari suomalaisen maatalouden viljankuivatuslaskua.
Viime vuonna viljan kuivatukseen kului noin 52 miljoonaa euroa, Kari laskee. Luku on laskettu viime vuoden sadoilla ja pinta-aloilla, keskimääräisellä kuivatustarpeella ja öljyn verottomalla hinnalla.
Tämänvuotiseksi summaksi Kari arvioi 56 miljoonaa. Karin mukaan viljatonnin kuivaamiseen kuluu keskimäärin 160 kilowattituntia. Se vastaa noin 16 litraa öljyä tonnia kohden ja 64 litraa hehtaaria kohden.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
