Itä- ja Pohjois-Suomen erityistuki putoamassa 30 euroon asukasta kohti
Suomen maaseuturahat pysyisivät päätösluonnoksen mukaan lähes ennallaan. Lopullista ratkaisua ollaan kuitenkin lykkäämässä kahden viikon päähän.BRYSSEL (MT)
EU:n rahoituskehysneuvotteluissa käsittelyssä olevan luonnoksen mukaan Itä- ja Pohjois-Suomen erityistuki olisi jatkossa 30 euroa asukasta kohti kun nykyinen taso on 35 euroa.
Suomi on kuitenkin onnistunut nostamaan summaa alkuperäisen ehdotuksen 20 eurosta merkittävästi ylöspäin.
Maaseudun kehittämisvaroihin Suomi olisi saamassa 500 miljoonan euron ylimääräisen kirjekuoren. Käytännössä se tarkoittaisi varojen pysymistä entisellään tai parhaimmassa tapauksessa jopa pientä nousua.
Maatalouden suorien tukien vuosittainen leikkaus on Suomen osalta pudonnut luonnoksessa noin 20 miljoonaan euroon vuodessa, mikä vastaisi tasan jaettuna vajaata kymmentä euroa hehtaaria kohti.
Kokouslähteiden mukaan päätöksentekoon oltaisiin kuitenkin hakemassa aikalisää. Vahvistamattoman tiedon mukaan neuvotteluja jatkettaisiin uudelleen kahden viikon kuluttua.
Suurin kiista on tällä hetkellä leikkauksia ajavien nettomaksajamaiden ja koheesiovaroja puolustavien Itä-Euroopan maiden välillä.
Britannia on kokouslähteiden mukaan valmis joustamaan budjetin leikkausvaatimuksissaan, mutta nettosaajamaat pitävät nykyistä kompromissiehdotusta mahdottomana hyväksyä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


