Kolumbialaisviljelijä kaivoi pellosta puolen miljardin potin
Rahat käytetään sosiaalisten ongelmien hoitoon.Kolumbilaisviljelijä Jose Mariena Cartolos suunnitteli hiljan maan raivaamista palmuviljelykselle. Siihen oli luvassa muutaman tuhannen euron tuki valtiolta.
Maa oli kuulunut hänen perheelleen jo yli 200 vuotta.
Maanmuokkaus keskeytyi, kun maasta paljastui jotain sinistä. Ne olivat säilytysastioita, jotka sisälsivät 600 000 000 dollaria eli yli puoli miljardia euroa.
Rahat olivat luultavasti kuuluneet huumeparoni Pablo Escobarille, jonka omaisuus arvioidaan noin 30 miljardiksi dollariksi. Se on kätketty maan eri osiin.
Ilmeisen selvää on, että Cartolosin löytämät rahat eivät jää löytäjälleen. Valtio suunnittelee käyttävänsä ne erilaisiin sosiaalisiin ja taloudellisiin ohjelmiinsa.
Kolumbian maaseudulla odotetaan, seuraako löydöstä varsinainen kultaryntäys, sillä suurin osa Escobarin huumerahoista odottaa edelleen löytäjäänsä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
