Eniten luomupeltoa Pohjois-Pohjanmaalla, luomualan osuus suurin Pohjois-Karjalassa
Luomupeltoala kasvoi viime vuonna, mutta luomutilojen määrä väheni.
Luomulihan osuus oli viime vuonna noin prosentti kaikesta Suomen lihantuotannosta. Reilu kolme neljännestä luomulihasta oli nautaa. Kuva: Carolina HusuSuomen peltoalasta 14,5 prosenttia oli viime vuonna luomussa. Edellisvuoteen verrattuna luomupeltoala kasvoi neljä prosenttia.
Luomuun siirtyi viime vuonna 151 uutta tilaa, mutta luomutilojen kokonaismäärä laski hiukan. Vuoden lopussa Suomessa oli 4 911 luomutilaa, ja niiden osuus kaikista tiloista oli 11 prosenttia.
Pro Luomun julkaisema Luomu Suomessa 2021 -kooste kokoaa yhteen julkisten luomutilastojen ja tuoreimpien luomualaa luotaavien selvitysten tulokset. Koosteen tiedot ovat peräisin muun muassa Ruokaviraston ja Luonnonvarakeskuksen tilastoista sekä Pro Luomun teettämistä tutkimuksista ja selvityksistä.
”Epätietoisuus EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uuden kauden ehdoista ja 1.1.2022 voimaan tulleen uuden luomuasetuksen tuotanto-ohjeista on todennäköisesti lisännyt varovaisuutta luomuun siirtymisessä. Se on myös voinut vaikuttaa tilojen määrän laskuun”, Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras pohtii.
Eniten luomupeltoalaa, yli 40 000 hehtaaria, on Pohjois-Pohjanmaalla. Luomuviljellyn peltoalan osuus sen sijaan on suurin, 28,1 prosenttia, Pohjois-Karjalassa.
Luomutilojen keskikoko oli viime vuonna 66,7 hehtaaria, kun kaikkien tilojen keskikoko on 51 hehtaaria.
Luomukotieläintilojen määrä kasvoi hiukan: vuonna 2021 Suomessa oli 1148 luomukotieläintilaa.
Luomumaitoa tuotti 144 tilaa ja luomunaudanlihaa 412.
Luomusikatiloja oli 16 ja luomubroileritiloja kolme. Luomukananmunia tuotti 54 tilaa.
Viime kesä oli vaikea viljalle, ja se koski myös luomutiloja.
Luomuviljaa tuotettiin 115 miljoonaa kiloa, 26 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Luomun osuus koko maan viljasadosta pysyi viidessä prosentissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




