Oikaisu: Glyfosaatin kuluttajamyynti saa sittenkin jatkua EU:ssa
Euroopan komissio vaatii jäsenmaita kiinnittämään huomiota glyfosaatin käyttöön esimerkiksi leikkipuistoissa, mutta ei rajoita kuluttajamyyntiä.Maailman käytetyimmän torjunta-aineen kuluttajamyynti saa jatkua, toisin kuin virkamieslähteet kertoivat MT:lle eilen tiistaina.
Euroopan komissio patistaa jäsenmaita kiinnittämään huomiota glyfosaatin käyttöön herkillä alueilla, kuten viljelemättömillä- ja julkisilla alueilla sekä leikkipuistoissa, turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes tiedottaa.
Käyttö- tai myyntikieltoa komissio ei aseta, eikä sellaisesta ole myöskään Suomi päättämässä.
Viljelykäytössä tullaan kieltämään tuotteet, jotka sisältävät POE-tallowaminea. Se vahvistaa glyfosaatin vaikutusta.
Kaikki glyfosaattia sisältävät tuotteet eivät sisällä vahvenneainetta. Esimerkiksi kuluttajille myytävissä tuotteissa sitä ei ole.
Komissio on kiinnittänyt erikoista huomiota glyfosaatin käyttöön viljan pakkotuleennuttamisessa. Sitäkään ei kuitenkaan kielletä.
Suomessa glyfosaattia ei käytetä pakkotuleennuttamiseen puintia ennen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


