Tume siirtyi tehdasmyyntiin ja lupasi laskea hintoja
Koneita myydään kahdesta pisteestä, kun yhtiöstä osan omistava Pel-Tuote hoitaa kaupantekoa Itä-Suomessa.
Asentaja Mart Möttus sovitti uusia ajouralaitteita kunnostuksessa olevaan kylvölannoittimeen Tumen tehtaalla Janakkalan Turengissa maanantaina. Kuva: Markku VuorikariSuomen maatalouskaupan murros ja myyntikanavien siirtyminen ulkomaiseen omistukseen saivat Tume-Agrin muuttamaan myyntikanavaansa.
Yhteistyö K-ryhmän kanssa kesti yli 50 vuotta, kertoo markkinointijohtaja Heikki Sola Tumelta Janakkalasta.
”Myyntisopimus päättyi syyskuun lopussa emmekä jatkaneet sitä. Maanantaista lähtien olemme myyneet koneita suoraan tehtaalta”, Sola kertoo.
”Myyntiin on jo palkattu kaksi henkilöä lisää. Se riittää tässä vaiheessa”, Sola sanoo.
Ratkaisu ei ollut helppo ja etenkin vaihtokoneiden ja rahoituksen kanssa joudutaan tekemään tosissaan töitä, Sola kertoo.
”Hiukan on perhosia vatsassa”, hän sanoo.
Sola lupaa, että koneiden hinnat laskevat suoramyynnin ansiosta.
Listahintoja ei haluta ainakaan heti kertoa. Tiedot saa ottamalla yhteyttä myyjiin.
Päätöstä helpotti, että tehdas on jo ollut vahvasti mukana konekaupassa.
”Viime vuonna toimitettiin 130 kylvölannoitinta Suomeen, ja lähes sadassa kaupassa olimme tiiviisti mukana”, Sola kertoo.
Hän uskoo, että työkonemyynti säilyy ennallaan, vaikka koneet myydään itse. Ostajat ovat hyvin perillä koneista ja nettiä selataan ahkerasti.
Tume on investoinut viime vuosina yli kaksi miljoonaa euroa tehtaan automatisointiin. Viime vuonna uusittiin maalaamo 1,3 miljoonalla eurolla.
Tehdasmyynti koskee kotimaan markkinointia. Vienti hoidetaan maahantuojien kautta. Lähinaapureiden ja Euroopan lisäksi vientiä on ympäri maailmaa. Japanin riisiviljelmät ovat tärkeä kohde.
Tume ei ole ensimmäinen tehdasmyyntiin siirtynyt yritys.
Vajaan puolet yhtiöstä omistava Pel-Tuote on tehnyt niin vuosia ja myynyt kivenkeruukoneet ja nyt myös Livakan lietevaunut itse.
Tumen ja Pel-Tuotteen yhteistyö tiivistyy. Jatkossa Pel-Tuote vastaa Tumen kylvökoneiden myynnistä Itä-Suomessa.
”Tanskassa on paljon konevalmistajia, jotka myyvät tuotteet itse suoraan tehtaalta”, kertoo Tumen toimitusjohtaja Patrik Jungarå.
Uusien koneiden valmistuksen rinnalla yhtiö on kunnostanut käytettyjä koneita kymmenkunta vuotta. Tehdaskunnostusta aiotaan lisätä. Sola arvelee, että suurin osa vaihtokoneista kunnostetaan.
Asentaja Mart Möttus kunnosti Janakkalassa maanantaina nurmijärveläisen tilan nelimetristä kylvökonetta. Kiekkovantaat ja laakerit oli jo vaihdettu. Seuraavaksi Möttus ryhtyi asentamaan uusissa koneissa käytettävää sähköistä ohjausta.
Remontin hinnaksi tulee ehkä 15 prosenttia uuden koneen hinnasta. Koneen omistaja aikoo jatkaa viljelyä eläkkeelle saakka, 6–7 vuotta, Sola kertoo.
Seuraava käytetty kylvölannoitin odotti Möttuksen käsittelyä pihalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
