Lipizzanhevonen on kauneuden, voiman ja taidon liitto – MT vieraili rodun alkukodissa syyskuussa 2008

Siittolan hevosista valittiin kaksi upeimpiin kuuluvaa kansainväliselle toimittajajoukolle esiteltäviksi. Kuva: Satu Lehtonen

Ratsastusnäytökset ovat henkeäsalpaavan taidokkaita ja tyylikkäitä. Kuva: Satu Lehtonen

Tammojen ja varsojen leppoisa ulkoiluiltapäivä. Kuva: Satu Lehtonen

Karu, vuoristoinen maisema tasoittuu ja muuttuu vihreämmäksi, kun alamme lähestyä Lipican siittolaa Slovenian länsiosassa.

Tien vierillä alkaa juosta siistiä valkoista puuaitaa, ja maanpinta vanhojen jalopuiden alla muuttuu tuhansien kavionpainallusten tallaamaksi.

Tuolla näkyy ensimmäinen lauma, nuoria hevosia kaikissa harmaan sävyissä. Olemme saapuneet lipizzanhevosten alkukotiin!

Lipica sijaitsee keskellä karua karstialuetta, missä sadevesi on vuosisatojen kuluessa syövyttänyt kalkkipitoista kallioperää muodostaen soraa, louhikkoa, uurteita ja luolastoja. Kivinen maa ja voimakkaat merituulet ovat tehneet hevosistakin sitkeitä ja karaistuneita.

Lipican siittolalla on pitkä ja kunniakas historia. Se perustettiin 428 vuotta sitten, vuonna 1580, jolloin nykyinen Slovenia oli osa Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa.

Itävallan keisari Maximilian II päätti vuonna 1562 perustaa Wieniin kuninkaallisen ratsastuskoulun ja toi sitä varten maahan espanjalaisia hevosia. Vuonna 1580 keisarin veli, arkkiherttua Kaarle II, perusti kuninkaallisen hevossiittolan Lipican kylään. Siellä aloitettiin lipizzarodun varsinainen jalostustyö.

Siittolan hevoset on pitänyt monesti siirtää turvaan sotien jaloista – niin Napoleonin sotien kuin ensimmäisen ja toisen maailmasodankin. Toisen maailmansodan jälkeen siittolaan saatiin takaisin vain 11 hevosta, opas Eva Gombac kertoo.

Nyt hevosia on nelisen sataa. Koko maailmassa lipizzoja lienee oppaan mukaan kuutisen tuhatta.

Lipicasta ei enää viedä hevosia Wienin ratsastuskouluun – Itävallassa on tähän tarkoitukseen oma siittola.

Itävaltalaisten kanssa vaihdetaan kuitenkin hevosainesta sisäsiittoisuuden torjumiseksi.

Lipican kaikki hevoset ovat edelleen kuuden vanhan orilinjan jälkeläisiä: Pluton (1765), Conversanon (1767), Neapolitanon (1790), Favoryn (1779), Siglavyn (1810) ja Maestoson (1819). Tammalinjoja on 16.

Orivarsa saa ensimmäisen nimen isältään, toisen emältään. Elävänä esimerkkinä edessämme seisoo komea Neapolitano Trumpetta XXXV. Järjestysnumero tarvitaan erottamaan samannimiset sisarukset toisistaan. Kun numeroissa päästään viiteenkymmeneen, aloitetaan taas ykkösestä.

Lipizza syntyy tummana, jopa mustana. Jokaisen karvanvaihdon yhteydessä sen väri vaalenee. Lopulta useimmista tulee täysin valkoisia – joistakin jo nelivuotiaina, joistakin vasta kymmenvuotiaina, Gombac kertoo.

Lipicassa on vain neljä hevosta, jotka eivät koskaan vaalene.

Tammat hoitavat varsojaan laumassa. Varsa pääsee pihatosta ensimmäistä kertaa ulos kymmenen päivän ikäisenä. Siinä vaiheessa sen kaviot ovat kovettuneet riittävästi kestämään karstimaan kovaa kivikkoa.

Puolen vuoden iässä varsat vieroitetaan ja vuoden iässä oriit ja tammat erotetaan toisistaan.

Korkean kouluratsastuksen näytöksissä esiintyvät vain oriit. Niiden karsinta on kova ja koulutus pitkä.

Ensimmäinen karsinta tehdään yhden koulutusvuoden jälkeen, toinen taas vuoden päästä. Viiden vuoden koulutuksen jälkeen pidetään loppukoe, jonka läpäisevät vain taitavimmat ja tyylikkäimmät oriit.

Kokeessa ”reputtaneet” oriit ruunataan ja myydään, Gombac kertoo.

Tammat opetetaan ratsuiksi ja vaunuhevosiksi. Lipicasta voi hankkia itselleen hevosen halvimmillaan 5 000 eurolla. Huippuhevosesta voi joutua pulittamaan 100 000 euroa.

Aikanaan Lipican kylässä toimi vain siittola, mutta nyt alue on vilkas matkailukeskus.

Hevoset ovat edelleen vetonaula numero yksi. Turisteille tarjotaan eri tasoisia ratsastustunteja ja -kursseja.

Opastetut kierrokset tallirakennuksiin ovat suosittuja, samoin näytökset, joissa esitellään vaikeimpiakin korkean kouluratsastuksen liikkeitä.

Alueella on myös kaksi hotellia, golfkenttä ja vaellus- ja pyöräilyreittejä. Tallirakennusten keskellä olevassa kirkossa voi mennä vihille – ja lähteä kirkosta loistokkaasti lipizzatammojen vetämillä 120 vuotta vanhoilla vaunuilla.

Lipican siittola on Slovenian valtion omistuksessa.

Kouluratsastus on kilparatsastuslaji, jossa ratsukko pyrkii suorittamaan määrätyt liikesarjat mahdollisimman tarkasti niin, että ratsastajan ja hevosen vuorovaikutus on eleetöntä ja katsojan silmään lähes näkymätöntä. Kouluratsastus on olympialaji.

Korkea kouluratsastus erottuu klassisesta kouluratsastuksesta siten, että vain korkeassa koulussa esitetään hevosen tekemiä hyppyjä ilmaan. Korkean kouluratsastuksen perinteen tärkein vaalija on Wienin Espanjalainen ratsastuskoulu.

Korkean koulun hypyt kehitettiin perimätiedon mukaan alun perin ratsuväen käyttöön taistelutilanteessa. Tarkoituksena oli pitää vihollisen jalkamiehiä loitolla. On tosin epäselvää, onko näillä liikkeillä koskaan ollut käytännön merkitystä.

Muutamia korkean koulun liikkeitä:

Levade: Hevonen nousee pystyyn koukistunein takajaloin niin, että kintereet ovat vain 20–25 sentin korkeudella maasta. Tämä on seuraavien liikkeiden lähtöasento.

Courbette: Hevonen nousee ensin levadeen, mistä se ponnistaa voimakkaasti takajaloillaan muutaman hypyn eteenpäin. Etujalat ovat koko liikkeen ajan koukistuneet eivätkä koske maahan.

Capriole: Hevonen nousee ensin levadeen, mistä se ponnistaa voimakkaasti eteen- ja ylöspäin ja potkaisee salamannopeasti takajalkansa suoriksi taakse niin, että se on hetken lähes vaakasuorana ilmassa.