Kuka hoitaa eläimet sekä verotus- ja tukiasiat, jos tauti iskee? Mäntyharjulaisviljelijä: "Henkilöpuoli on meillä se haavoittuvin"
"Tällä alueella ei ole minkäänlaista varatyövoimaa tarjolla."
Jukka Leikkonen on hankkinut esimerkiksi säkkitavarana ostettavia rehuja varastoon puolen vuoden tarpeen verran. Kuva: Tuomas LeikkonenJukka ja Tuula Leikkosen lypsykarjatilalla Mäntyharjulla on varauduttu koronapandemiaan niin hyvin kuin on pystytty.
Esimerkiksi navetalla käytettäviä pesuaineita sekä säkkitavarana ostettavia rehuja hankittiin varastoon puolen vuoden tarve.
Pääosa rehuista hankitaan irtotavarana. Niitä voi ostaa vain sen verran kuin on varastotilaa.
"Ei meille ole rakennettu isoja varastoja, kun normaaliarjessa on rehuissa oltu kuukausitoimitusten varassa", Jukka Leikkonen toteaa.
Polttoainetta tilalla on varastossa koko kesän tarpeiksi. "Ainakin jos tulee normaali kesä eikä tarvitse sadettaa."
Torjunta-aineet on tilattu ja siementen saanti varmistettu.
Leikkonen toteaa, että logistiikka on kriisitilanteessa haavoittuva. "Voi olla, että tavaraa olisi, mutta se ei liiku eteenpäin."
Materiaaliseen puoleen voi varautua mutta henkilöriskeihin hankalammin.
"Se ei ole helppoa. Tällä alueella ei ole minkäänlaista varatyövoimaa tarjolla. Yhden tutun kaverin kanssa on tehty yhteistyötä, mutta hänelläkin on kotona riskiryhmäläisiä."
Tilanne olisi parempi, jos tilalla olisi palkattua työvoimaa. Leikkosten 57 lypsylehmäpaikan tilalla sitä on ollut vain kesäisin.
Koska varamiehiä ei ole, Leikkoset ovat valinneet strategiakseen eristäytymisen. Sen tarvetta lisää se, että Leikkonen kuluu astmaatikkona riskiryhmään.
Tartuntariskin välttely tarkoittaa monia pieniä arjen asioita. Esimerkiksi tilalla äskettäin käynyttä putkiurakoitsijaa tervehdittiin kaukaa.
Leikkosilla on lomittajaa varten oma pukuhuone, jossa voi vaihtaa vaatteet. "On me kuitenkin järjestetty kahvit navetalle, ettei tarvitse aamulla lähteä kuivin suin."
Tuleva kasvukausi mietityttää.
"Me on käytetty urakointia esimerkiksi kylvöissä. Palvelun tarjoajia ei ole montaa. Jos esimerkiksi suorakylväjää ei saakaan, voi joutua muuttamaan viljelymenetelmää lennossa, suunnitellusta suorakylvöstä muokkaukseen perustuvaan kylvöön."
Korona on saanut Leikkoset miettimään myös sitä, kuka hoitaa verotus- ja tukiasiat, jos tauti iskee.
ProAgrian neuvojalla oli jo aiemmin valtuutus käyttää tilan viljelysuunnitteluohjelmaa ja Vipu-palvelua. Nyt hänet valtuutettiin hoitamaan myös veroasioita.
Pariskunta on hoitanut myös kaikki mahdolliset ristiinvaltuutukset keskenään.
"Suomi.fi -palvelussa on hyvä osio 'asiat toisen puolesta'. Sieltä löytyy pitkä rimpsu valtuutuksia."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

