Talvituhojen riski kasvaa Euroopassa
Lämmin alkutalvi ja vähäinen lumipeite ovat lisänneet talvituhojen riskiä Euroopassa. Lunta on poikkeuksellisen vähän Suomen lisäksi Ruotsissa ja Baltian maissa sekä Puolassa.Keski-Euroopassa syysviljat ovat karaistuneet vain osittain talveen ja talvilepo on ohut lämpimän sään takia, EU-komissio varoitti viime viikolla.
Pakkastuhojen riski on kasvanut myös Etelä-Venäjällä, missä lämmin sää sulatti lumet viime viikolla, kansainvälisen viljaneuvoston torstaina julkaisemassa tammikuun viljaraportissa todetaan.
Neuvoston mukaan säät ovat toistaiseksi suosineet pohjoisen pallonpuoliskon syysviljoja ja sadetta on saatu riittävästi.
Viljaneuvosto nosti odotetusti kuluvan kauden satoennustettaan edellisestä marraskuun lopun ennusteesta.
Maailman vehnäennustetta nostettiin liki 10 miljardia kiloa 707 miljardiin kiloon. Se on edelleen viitisen miljardia kiloa vähemmän kuin Yhdysvaltojen maatalousministeriö arvioi pari viikkoa sitten.
Vehnäsadon arvioidaan ylittävän 16 miljardia kiloa kulutuksen, mikä kasvattaa ensi kesän varastoja.
Varastoja saatetaan tarvita pian. Poikkeuksellisen otolliset säät nostivat vehnäsatoa tällä kaudella. Se ei ehkä toistu, vaan palataan keskimääräisiin satoihin, viljaneuvosto arvioi.
Neuvosto arvioi vehnän kylvöalan kasvavan tänä vuonna pari prosenttia viime vuodesta, mutta ennustaa kokonaissadon kutistuvan prosentin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

