Typen ja fosforin hinnat laskivat toukokuussa
Urean hinta painui kohti 200 dollarin rajaa.
Huhtikuussa laaditussa ennusteessa Maailmanpankki arvioi lannoitehintojen olevan tänä vuonna viime vuotta halvempia, sillä tarjonta on runsasta. Kuva: Kari SalonenUrean hinta on painunut toukokuussa 201 dollariin tonnilta, ilmenee Maailmanpankin tilastoista. Hinta on alin sitten kesän 2017, jolloin hinnat kävivät alle 200 dollarin.
Maalis- ja huhtikuussa urea kallistui ja hinta oli huhtikuussa jo noussut 235 dollariin tonnilta.
Energian halpa hinta on laskenut typpilannoitteiden valmistuskustannuksia ja niiden tuotanto on pysynyt vakaana koronasta huolimatta.
Vuosi sitten toukokuussa urea maksoi 46 dollaria tonnilta enemmän kuin nyt.
Fosforin (DAP) hinta laski toukokuussa 263 dollariin tonnilta. Marras- ja joulukuun ajan fosfori oli tätä halvempaa, mutta sitä edellisen kerran fosfori oli näin halpaa vuonna 2006.
Fosfori kallistui alkuvuodesta, koska sen tuotanto väheni Kiinassa. Kiina on maailman suurin fosforintuottaja ja koronaepidemia leikkasi maan tuotantoa merkittävästi.
Huhtikuussa fosforin hinta oli kohonnut 282 dollariin tonnilta.
Hintojen laskun perusteella Kiinassa ollaan saatu tuotanto takaisin käyntiin.
Vuosi sitten toukokuussa fosfori maksoi 50 dollaria tonnilta enemmän kuin nyt.
Huhtikuussa laaditussa ennusteessa Maailmanpankki arvioi lannoitehintojen olevan tänä vuonna viime vuotta halvempia, sillä tarjonta on runsasta. Riskinä on, että valmistus häiriintyy koronapandemian takia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
