Mika Tuomolan pelloilla Loimaalla tehokas viljely, peltopyyt ja pörriäiset elävät sulassa sovussa

Mika Tuomola kertoo olevansa viimeisen päälle luontoihminen. Viljelijäksi hän ei nuorempana tuntenut suurta paloa, mutta nyt työ tuntuu koko ajan mielenkiintoisemmalta. "En voisi enää kuvitella tekeväni mitään muuta." Kuva: Jarno Mela

Viime kesänä hunajakukka houkutteli Tuomolan kukkapellolle valtavan määrän pölyttäjiä. Kuva: Mika Tuomola

Tehokas viljely on ympäristöteko, sanoo loimaalainen Mika Tuomola. Hän tuottaa tilan broilereille laadukasta vehnää, tähtää kunnon satoihin, pitää maan rakenteen kunnossa, kokeilee kerääjäkasveja ja torjuu rikkakasvit.

Tuomolan mielestä tehokkuus ei kuitenkaan ole tarpeen jokaisella aarilla.

"Minua ottavat päähän kiilamaiset lohkot, joiden kärkiä pyöriessä aikaa kuluu kohtuuttoman paljon hyötyyn nähden. Myös märät metsänreunat aiheuttavat harmaita hiuksia sekä loven kukkaroon."

Niinpä Tuomola on pyhittänyt nämä hankalat ja heikkotuottoiset alueet luonnolle. Niillä kukoistaa kesäisin kukkarunsaus, joka houkuttelee joukoittain pölyttäjiä. Kasvusto suojaa myös peltopyitä, jotka ovat Tuomolan sydäntä lähellä.

Toissa vuonna Kariniemen Vuoden broilerituottajaksi valitulla tilalla on 75 000 lintupaikkaa ja 65 hehtaaria peltoa.

Vasta 24-vuotias Tuomola on ollut tilan isäntänä nyt puolitoista vuotta. Vanhemmat ovat edelleen aktiivisesti mukana tilan töissä.

Tuomola kylvi ensimmäiset monimuotoisuuskasvustonsa jo ennen sukupolvenvaihdosta.

"Isä ei ole samalla tavoin luontoihminen kuin minä, joten hänelle asia piti perustella taloudellisesti. Totesin, että jos lohkon hankalalle alalle käytetään samat panokset kuin muulle osalle lohkoa, mutta se vaatii kaksinkertaisen työmäärän ja tuottaa vain puolet muun alan sadosta, sen viljely ei ole kannattavaa."

Luonto on kiinnostanut Tuomolaa aina, ja into vain vahvistui, kun hän suoritti metsästäjän tutkinnon ja heittäytyi täysillä uuteen harrastukseen.

Erityisesti häntä kiehtovat kanalinnut ja niistä eniten peltopyyt. "Vaikkei niitä täällä Varsinais-Suomessa saakaan metsästää. Mutta ne ovat mahdottoman hauskan näköisiä elukoita, kun hyppivät tuossa pihapiirissä."

Ajatus peltopyykannan elvyttämisestä sopi kuin nakutettu siihen, että Tuomola halusi tehdä lohkoistaan tehokkaamman muotoisia. Kiilankärjet ja metsänreunat varattiin siis linnuille ja hyönteisille.

Monimuotoisuuslohkoille kylvetään siemenseosta, jossa on runsaasti kukkivia kasveja, muun muassa hunajakukkaa, kuminaa, sikuria, ruiskaunokkia ja päivänkakkaraa.

Riistasiemenseoksia saa valmiina. Tuomola on täydentänyt niitä muun muassa pellavalla ja öljyretikalla.

Kukkapellon lannoituksen kanssa kannattaa olla varovainen – runsaasta typestä hyötyvät heinäkasvit ja kestorikat.

"Tosin rikkakasveista ei kannata mennä paniikkiin. Monet niistäkin ovat pölyttäjien kannalta hyviä."

Myöskään pellonreunan pajupuskat eivät ole Tuomolalle mikään peikko. "Ei niitä pellolle pidä päästää leviämään, mutta ei myöskään tarvitse joka vuosi leikata alas. Riittää, kun ottaa kerran viidessä vuodessa urakoitsijan hoitamaan ne."

Kukkapeltojen hyöty pölyttäjille näkyi heti ensimmäisenä kesänä. Kun hunajakukka puhkesi kukkaan, hyönteisten määrä ja lajikirjo oli valtava.

Kukkapelloilla viihtyvät myös petohyönteiset, jotka verottavat viljelykasvien tuholaisia.

Tuomola kylvää kukkapellot käsin. Kasvustoon jää aukkoja, jotka ovat peltopyyn poikasille mieleen.

Talveksi osa kasveista jää törröttämään pystyyn ja tarjoaa edelleen suojaa linnuille.

Kevääseen mennessä talventörröttäjät häviävät peurojen suihin ja uusi kasvu pääsee alkamaan puhtaalta pöydältä.

Tuomola suosii monivuotisia kasveja – ne vähentävät työmäärää, mutta myös tarjoavat suojaa ja ravintoa luonnoneläimille jo silloin, kun yksivuotisille kasveille kylvettävät pellot ovat vielä mustana.

Varjoisiin metsäreunoihin Tuomola kylvää "ruokaisampaa" siemenseosta, joka maistuu myös peuroille. Siinä on mukana muun muassa apiloita ja sinimailasta.

Jos peltoa varjostava metsä on omaa, tarjolla on toinenkin ratkaisu. Pahiten varjostavat puut voi kaataa, Tuomola vinkkaa. Jäljelle jätetään lahopuuta sekä lehtipuita, mieluiten raitaa, pihlajaa ja muita kukkivia puita.

"Näin aikaan saatu vaihettumisvyöhyke on keidas pölyttäjille, ja samalla parannetaan vieressä olevan pellon tuottoa."

Onko pölyttäjien suosimisesta hyötyä?

Tuomolan mukaan on. "Pölyttäjäkato on suora uhka myös viljelijälle. Hyönteispölytteisten kasvien satotasot ovat Suomessakin laskeneet."

Luonnon monimuotoisuuden hupeneminen aiheuttaa myös muita uhkia, hän korostaa. "Esimerkiksi lisääntynyttä tuholais- ja tautipainetta viljelyksillä. Ja mitä enemmän ruiskutetaan, sitä enemmän täytyy ruiskuttaa."

Monimuotoisuusalueita on tilalla runsaan tusinan verran. Ne ovat kooltaan 5–25 aaria, yhteensä vain 2,5 prosenttia viljellystä pinta-alasta.

"Jo pienen alan oikominen kiilamaisen lohkon kärjestä tehostaa viljelyä paljon. Pyrin myös muotoilemaan lohkot tasakokoisiksi ruiskutusta ajatellen. Esimerkiksi yhdellä suunnikkaan muotoisella lohkolla jätin kolmen metrin kaistan reunasta kukkapelloksi, jotta sain ruiskun leveyden menemään pellon kanssa tasan."

Pienikin kukkakeidas keskellä peltoaukeaa on merkityksellinen, hän sanoo.

"Sillä ei tietenkään yksin pystytä pelastamaan kaikkia uhanalaisia hyönteisiä eikä varsinkaan uhanalaisia kasveja, mutta se on tehokas lisä muihin toimiin."

Tuomolan tilalla kukkapellot on kirjattu ekologiseksi alaksi.

Toinen vaihtoehto olisi monimuotoisuusniitty, jolle voi saada ympäristökorvauksesta kahdelle ensimmäiselle vuodelle 300 euron lisäkorvauksen hehtaaria kohti.

Tuomola toivoo, että kukkapellolle saisi ekologisena alana paremman korvauksen kuin heinänurmelle. Monimuotoisuusniityn lisäkorvausta olisi myös hyvä saada pidennettyä kahdesta vuodesta, hän ehdottaa.