Turkistarhojen lanta päätyy kompostoiduttuaan peltoon

Kuva: Jaana Kankaanpää

Lanta- ja kompostiosuuskuntia on kymmeniä eri puolilla turkistarhausaluetta, Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton varapuheenjohtaja Hannu Kärjä kertoo.

Osa osuuskunnista kompostoi lannan aumoissa, osalla on kompostorit.

Turkistuotannon happamoittavista päästöistä noin 90 prosenttia aiheutuu typpioksiduulista ja ammoniakista, joita haihtuu lannasta ja virtsasta, kertoo Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitoksen (MTT) viime vuonna julkaisema turkistuotannon elinkaaritutkimus.

Runsas fosfori on turkiseläinten lannan hankalin osa. Fosfori on peräisin merikalasta, jota käytetään rehuna.

Toisaalta minkinrehuun käytetyn silakan pyynti poistaa Itämerestä ravinteita viisi kertaa enemmän kuin tarhoilta pääsee. Ketunrehussa suhde on yli nelinkertainen.

Veteliläinen ympäristöasiantuntija Kaarle Kaistila laskee, että kompostoidun turkiseläinten lannan järkevä kuljetusmatka on noin sata kilometriä.

”Turkiseläinten lannan järjestäytynytkin käyttö on enemmän jätehuoltoa kuin ravinne- tai lannoitekauppaa”, Kaistila luonnehtii.

Vain harvalla turkistilalla on omaa peltoa niin paljon, että eläinten lanta sinne voitaisiin sijoittaa.

”Turkistilat tuottavat nahkoja, maatalous on maataloutta”, Kaistila selventää.

Esimerkiksi Kaustisen kompostointiasemalla lantaa käsitellään reaktorissa noin viikko. Asema palvelee noin 40 turkistilaa.

Turkistarhojen ympäristöluvat käsittelee aluehallintovirasto, jos tarhalla on yli 600 siitoskettua tai yli 2 000 siitosminkkiä.

Kaistila harmittelee tarvittavan lannanlevitysalan ylimitoitusta. Hehtaarit katsotaan taulukoista, ei todellisen lannan määrän mukaan.

”Ylimitoitusta on noin 30 prosenttia”, Kaistila sanoo. Sekä tarhaajat että valvova viranomainen tuntevat ongelman, mutta sille ei ole toistaiseksi tehty mitään.

Muutoin turkistilojen ympäristölupavaatimukset ovat Kaistilan mielestä kohtuulliset.