Hiekkarannan puutarha siirtyySusanna ja Sunna Lappalaisen hoitoon
Sukupolvenvaihdoksesta kannattaa alkaa keskustella ajoissa ja avoimesti, Lappalaiset vinkkaavat yrityksensä jatkoa pohtiville. Jorma ja Eila (oik.) siirtävät puutarhansa tyttäriensä Susannan (vas.) ja Sunnan haltuun. Pentti Vänskä Kuva: Viestilehtien arkistoIISALMI (MT)
”Vähän jännittää, mutta hyvällä tavalla”, kuvaa tuntojaan tuleva puutarhayrittäjä Susanna Lappalainen, 30.
Toukokuun lopulla hän ottaa perheyrityksen ohjat virallisesti käsiinsä yhdessä sisarensa, puutarhuri Sunna Lappalaisen, 33, kanssa.
Siskokset ovat lapsesta saakka tottuneet paiskimaan töitä kädet mullassa.
”Asiat eivät tule heille yllätyksenä tai pettymyksenä, koska ovat olleet pienestä pitäen mukana. Työkokemusta on kertynyt, ja kaikki on avoimesti kerrottu”, Eila Lappalainen pohtii tyttäriensä vahvuuksia. Hän perusti yhdessä puolisonsa Jorman kanssa Hiekkarannan puutarhan vuonna 1982.
”Tämä työ on todella raskasta ja vaatii paljon, mutta on ihanaa. Kukat ja tyytyväiset asiakkaat ovat parasta”, äiti summaa tyttärien nyökätessä vieressä.
”Yrittäjyydessä on hienoa vapaus ja se, että saa olla itsensä herra”, Susanna jatkaa.
Iisalmessa sijaitseva Hiekkarannan puutarha aloitti avomaantuotannolla.
Siitä luovuttiin 1995 ja siirryttiin kesäkukkien viljelyyn. Jonkin aikaa kasvihuoneviljely oli ympärivuotista.
Lappalaisen perheen lisäksi puutarhalla työskentelee pari kolme palkattua työntekijää.
Uusi yrittäjäsukupolvi saa perintönä vahvan uskon kotimaisiin kesäkukkiin ja laadun vaalimisen periaatteen.
”Laadusta ei tingitä. Sen tuottaminen vaatii työtä, mutta se kannattaa.”
Susanna ja Sunna kertovat olevansa sopuisa työpari, joka sopii keskustelemalla yrityksen suurista linjoista.
Työt he sanovat jakavansa aika lailla tasan.
”Pikkuasioista voidaan joskus kiistellä.”
Susanna Lappalainen kertoo lukiolaisena ajatelleensa, että olisi siistiä ruveta puutarhuriksi. Sisar ei ajatukselle lämmennyt.
Vuodet vierivät. Sunna opiskeli laborantiksi ja Susannasta tuli suuhygienisti.
Ajatukseen perheyrityksen jatkamisesta palattiin toden teolla viisi vuotta sitten.
”Voimistui, että tämä on meidän juttu”, Susanna kertoo.
Muissa töissä oleminen vahvisti lisää tunnetta, että puutarhayrittäjyys on sitä, mitä sisarukset lopulta haluavat tehdä.
Laborantin ja suuhygienistin töitä tehdään talvisin, mikä sopii kausituotantoon hyvin.
Ilmassa ei ole haikeutta virallisen sukupolvenvaihdoksen lähestyessä.
Päinvastoin kasvihuoneessa raikuu nauru ja vanhempien äänestä kuultaa ylpeys tyttäristään.
”Uskon että pärjäävät. Jokaisen sukupolven pitää löytää oma tapansa tehdä ja johtaa asioista”, Eila Lappalainen sanoo.
Vanhemmat eivät painostaneet sukupolvenvaihdokseen, vaikka Eila kertoo silloin tällöin muistuttaneensa ”kellon käyvän ja eläkeiän lähestyvän”.
Kasvihuoneiden ovia äiti ja isä Lappalainen eivät aio takanaan sulkea eläkepäivien koittaessa.
”Sopimukseen kuuluu, että saan olla täällä”, Eila nauraa mutta lupaa olla puuttumatta asioihin, ellei erikseen kysytä.
Savolaiseen tapaan Lappalaiset kiertävät kysymyksen yrityksen liikevaihdosta.
Sen verran he sanovat, että liikevaihdon pitää kasvaa parikymmentä prosenttia vuodessa, jo sen takia, että kyetään tekemään investointeja. Puutarhan viidestä kasvihuoneesta vanhin on rakennettu 1990 ja uusin 2014. Lisäksi on pieni kasvatushuone. Tuotanto-alaa on 1 740 neliömetriä.
Maija Ala-Siurua
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
