Yliö: Yhteismitallinen hiilijalanjälki ruokatuotteille – Suomi voi näyttää suuntaa datataloudessa

Ilmastonäkökulma on otettu huomioon nykyisissä ravitsemussuosituksissa. Kuva: Rami Marjamäki

Ruokatuotteiden ympäristöjalanjälkien arviointi ja viestintä kaipaa yhteisiä pelisääntöjä. Suomessa kehitetty laskentaohjeistus tarjoaa tieteellisesti perustellun ja käytännössä toimivan ratkaisun, joka voi toimia mallina myös kansainvälisesti.

Laitetaan ruokajärjestelmän datatalous palvelemaan kaikkia, tuottajista kuluttajiin.

Kuluttajat haluavat tehdä vastuullisia valintoja. Elintarviketeollisuusyritykset haluavat viestiä tuotteidensa ympäristöjalanjäljistä ja niiden pienentymisestä. Hiilijalanjälkimerkinnät myös kannustaisivat yrityksiä vähentämään päästöjä tuotantoketjuissaan, tiloilta lähtien.

Myös päättäjät tarvitsevat vertailukelpoista tietoa työnsä tueksi.

Mutta miten varmistamme, että ruokatuotteiden ympäristövaikutusten, kuten hiilijalanjäljen, arviointi on luotettavaa, vertailukelpoista ja käytännössä toteutettavaa ja miten tieto saadaan tiloilta lähtien helposti ja kustannustehokkaasti?

Suomessa kehitetty ratkaisu vastaa tähän tarpeeseen. Luonnonvarakeskuksen viisivuotisen tutkimustyön tuloksena on syntynyt laskentaohjeistus, joka tarjoaa yhtenäisen ja tieteellisesti perustellun tavan arvioida ruokatuotteiden ympäristövaikutuksia – erityisesti hiilijalanjälkeä – Suomen olosuhteissa ja markkinoilla.

Ohjeistus pohjautuu EU:n PEF-menetelmään, mutta menee sitä pidemmälle. Se tarkentaa kansainvälisten standardien ja ohjeiden epäselvyyksiä ja sovittaa laskennan suomalaisen ruokajärjestelmän erityispiirteisiin.

Yhtenäinen laskentatapa ei ole vain menetelmätekninen ratkaisu. Se on myös viestinnän, politiikan ja kehittämisen väline ja keskeinen osa datataloutta.

Kun yritykset voivat ketjun kattavasti tuottaa kumulatiivisesti vertailukelpoista tietoa, kuluttajat voivat halutessaan tehdä tietoisia ja perusteltuja valintoja. Samalla päättäjät saavat käyttöönsä yhdenmukaista tietoa, joka tukee integroitua ruoka- ja ilmastopolitiikkaa ja ruokajärjestelmän kestävyyttä ja päätöksentekoa.

Kansainvälisesti ei ole vielä olemassa menetelmää, joka yhdistäisi tieteellisen tarkkuuden, riittävän yksityiskohtaisesti määriteltynä, käytännön sovellettavuuden ja viestinnän selkeyden.

Suomessa luodut ainutlaatuiset ohjeistukset tarjoavat mallin, jota voidaan skaalata laajemminkin, esimerkiksi Eurooppaan. Se tukee yrityksiä ja tiloja toiminnan kehittämisessä ja vastuullisuusviestinnässä, kuluttajia valinnoissaan ja laajasti yhteiskunnallista päätöksentekoa.

Jatkossa tulee kiinnittää huomiota erityisesti siihen, miten suomalainen uraa uurtava ohjeistus voidaan sovittaa yhteen kansainvälisten järjestelmien ja standardien kanssa.

Nyt on myös jo kehitetty digitaalisia työkaluja ja laskenta-alustoja, jotka helpottavat laskentaa, raportointia yrityksissä ja tiloilla ja tiedon liikkumista ketjussa. Näitä tulee edelleen kehittää. Luotettava hiilijalanjälkitieto tulee saada liikkumaan sujuvasti toimitusketjuissa – aina pellolta kuluttajalle saakka.

Tällä hetkellä tilalliselta kestää enää muutamia minuutteja luotettavien ja kattavien hiilijalanjälkitietojen automaattiseen laskentaan ja datan toimittamiseen eteenpäin esimerkiksi viljelysuunnitteluohjelmistojen kautta datan luvitusta hyödyntäen.

Olennaista tällöin on, että tilojen hiilijalanjäljen arviointi perustuu yhteiseen harmonisoituun Suomen olosuhteita kunnioittavaan kansalliseen malliin eikä erilaisiin, jossain määrin vallalla oleviin karkeampiin malleihin, joita maailmalta Suomeenkin pusketaan.

Kuluttajalle välitettävän tiedon tulee olla ymmärrettävää ja luotettavaa. Ruokatuotteiden hiilijalanjälki ei ole vain numero – se on osa tarinaa, joka kertoo tuotteen matkasta pellolta pöytään.

Se tarina ansaitsee yhteisen kielen – ja luotettavat faktat. Sen tulisi olla myös tuottajien intresseissä osana reilua datataloutta – eli miten jatkossa saavutettaisiin arvonlisää asiasta myös tiloille asti?

Juha-Matti Katajajuuri

erikoistutkija, ryhmäpäällikkö

Luonnonvarakeskus (Luke)