Tutkimus: Kova kuivuus koettelee tulevaisuudessa jopa 60 prosenttia maailman vehnäntuotantoalueista
Ala olisi nelinkertainen nykyiseen, sillä kovalle kuivuudelle on alttiina 15 prosenttia vehnänviljelyalasta.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on ennustanut vehnän kysynnän kasvavan vuoteen 2050 mennessä 43 prosenttia. Kuva: Tuomo KesäläinenTuoreen tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos saattaa pienentää maailman vehnäsatoa 4–6,5 prosenttia lähivuosikymmenten kuluessa. Menetykset olisivat suurempia kuin koskaan maailmanhistoriassa.
Vehnän tuotantoon kohdistuvat riskit kasvavat kaksinkertaiseksi, vaikka maapallon keskilämpötilan nousu saataisiin rajattua YK:n Pariisin ilmastokokouksessa päätettyyn kahteen asteeseen.
Erityisesti riskit kasvavat monilla tärkeillä vehnäntuotantoaluilla esimerkiksi Yhdysvalloissa, Ukrainassa, Venäjällä ja monissa EU-maissa lisääntyvä kuivuus.
EU:ssa lisääntyvästä kuivuudesta kärsiviä alueita ovat etenkin eteläisen Euroopan Portugali, Espanja ja Italia. Myös Lähi-idässä ja Intiassa vesipulan ennustetaan vaarantavan vehnäntuotannon.
Toisaalta Pohjois-Euroopassa kuivuus ei tulisi jatkossakaan olemaan tuotannon esteenä.
Kova kuivuus koettelee tutkijoiden arvioiden mukaan jopa 60 prosenttia maailman nykyisistä vehnäntuotantoalueista vuosisadan loppuun mennessä. Ala olisi nelinkertainen nykyiseen, sillä kovalle kuivuudelle on alttiina 15 prosenttia vehnänviljelyalasta.
Tutkijat valitsivat tutkimuskasviksi nimenomaan vehnän, koska se on viljelyalaltaan maailman tärkein ilman kastelua viljeltävä ruokakasvi. Vehnä tuottaa maailman väestön kuluttamasta energiasta viidenneksen.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on ennustanut sen kysynnän kasvavan vuoteen 2050 mennessä 43 prosenttia.
Tutkimuksesta on julkaistu artikkeli Science Advances -tiedejulkaisussa. Tutkimuksen tekijöinä on viisitoista tutkijaa useista eurooppalaisista yliopistoista ja tutkimuslaitoksista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
