Ritiläpalkkikiista jatkuu hovioikeudessa
Yli viisi vuotta jatkunut kiista pohjoissavolaiselle karjatilalle toimitetuista ritiläpalkeista on siirtynyt Helsingin hovioikeuden käsiteltäväksi.
Nautakarjaa kasvattavan Ahti-Pekka Vornasen ja Keskon välinen vääntö on muuttunut juristien taistoksi siitä, mitä on sovittu ja mitä ei. Kesko luopui karjataloustarvikkeiden edustuksesta 2009 ja toiminta siirtyi Mestarifarmille.
Käräjäoikeus ratkaisi kiistan kesällä Keskon eduksi ja katsoi, ettei yhtiöllä ole enää velvoitteita Vornasta kohtaan. Vornanen valitti hovioikeuteen.
Ongelmat liittyvät Keskon vuonna 2007 toimittamiin saksalaisiin ritiläpalkkeihin. Palkit eivät kestäneet lihamullien alla.
Kesko vaihtoi ensimmäiset palkit ja asennutti uudet samanlaiset tilalle sillä ehdolla, ettei Vornasella ole enää myöhemmin vaatimuksia yhtiötä kohtaan.
Uudetkaan palkit eivät kestäneet. Vornanen vaihtoi palkit kotimaisiin 2011.
Vornasen riidan lisäksi menossa on toinen samanlainen kiista samoista palkeista, mutta se on edennyt Vornasen tapausta hitaammin ja on käräjäoikeusvaiheessa. Kyseisiä saksalaisia palkkeja asennettiin viime vuosikymmenen lopulla kymmeniin karjasuojiin eri puolilla maata. Palkkien kantavuudessa on murheita monilla tiloilla.
Vornasen mielestä palkit on tarkoitettu lampoloihin, ei lihakarjanavetoihin, jonne niitä markkinoitiin.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
