Okran pääravintola ravitsee pienen kunnan verran väkeä tunnissa
Pääemäntä lupaa, ettei Okra-messujen ruokailussa synny pullonkauloja eikä hitaasti vetäviä jonoja. Pääravintola kykenee tarjoamaan ruokaa 3 000 vieraalle tunnissa.
Okran ruokailulinjastoja on hiottu vuosien ajan. Pääravintolassa varaudutaan 36000 lounasruokailijaan neljän päivän aikana, kertoo pääemäntä Taina Isotalo. Kuva: Kari SalonenOkra-messujen pääemäntä vaihtui, ja vetovastuun jättimäisestä ruokailu-urakasta otti Taina Isotalo.
”Työ on tuttua, sillä olen ollut enemmän tai vähemmän Okran hommissa ainakin 30 vuotta. Vastuut ovat kasvaneet vuosien mukana.”
Ruokahuoltoa pyörittää viiden ammattilaisen työryhmä. Käytössä on tarkat listat edelliskertojen ruuan menekistä. Se on välttämätöntä, jotta ruokahuolto saadaan toimimaan ja ruoka riittämään.
Messujen pääravintolassa on neljä linjastoa, joista ensimmäiset avautuvat aamulla kymmenen jälkeen ja viimeisin sulkeutuu puoli kuuden aikaan, kun messupäivä on päättynyt.
Ruuhkaisinta on puoli kahdestatoista noin kolmeen, mutta jonot vetävät nopeasti. Hallin ovelta kuluu kymmenkunta minuuttia siihen, että ruoka on edessä lautasella, Isotalo kertoo.
Pääravintolassa on varauduttu tarjoilemaan 36 000 annosta neljän päivän aikana. Ruuhka-aikoina se tekee kolmisentuhatta annosta tunnissa.
Tuoretta salaattia on tarjolla nyt kaikkien ruokien lisukkeena. Muusista on tehty entistä parempaa, kun voin ja kerman osuutta on lisätty.
Ruokalistaa on muutettu varovasti. Kasvisruuan ja maidottomien vaihtoehtojen osuutta on lisätty. Kaikille pitäisi löytyä jotain suuhunpantavaa, Isotalo sanoo.
Kasvisruokaa kaipaaville on tarjolla kasvispastaa viime vuoden kasvisvuoan sijasta.
Kestosuosikki lihapullat pysyy listalla.
Kolmanneksi vaihtoehdoksi tulee lohipala. Makutestissä kylmä lohi osoittautui lämmintä paremmaksi, joten siihen päädyttiin. Lohen arvellaan menevän kaupaksi, ja annoksia on tilattu 15 000.
Viime vuonna kokeiltiin Okra-possua kahdessa kenttäravintolassa. Vastaanotto oli niin hyvä, että possu pysyy listalla. Possuannoksia on tilattu 4 350.
Makkarannälkäisiä palvelee viisi grilliä viime vuoden neljän sijasta. Makkaroita on varattu 20 000.
Pyttipannu loppui kesken viime kerralla, joten nyt annoksia on enemmän. Kenttäravintoiloissa on myös hotdogeja ja broilerinuijia.
Valio huolehtii maidosta, jota arvioidaan kuluvan lähes 7 000 litraa.
Lypsykarjaan ja nautoihin keskittyville messuille odotetaan paljon karjaihmisiä, jolloin maitoakin kuluu paljon.
Okran talkoolaiset hoitavat ruokailun pääravintolassa ja kenttäravintoloissa.
Niin on tehty pitkään, ja konsepti on osoittautunut toimivaksi.
Näytteilleasettajat voivat tarjoilla maistiaisia ja myydä ruokaa myös kotiin vietäväksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
