Ensimmäiset säilörehut siilossa Nurmijärvellä
Haastavista sääoloista huolimatta ajosilppurille on jo käyttöä.
Einolan tilalla päästiin rehun korjuuseen jo 7. kesäkuuta. Isäntä Eero Pekkalan hyttikaverina poika Janne. Kuva: Kimmo HaimiVasta korjattu rehumaa siintää heleänvihreänä Einolan tilan kupeessa Nurmijärvellä. Kuivasta ja viileästä keväästä huolimatta lohkolla päästiin rehuntekoon jo viikko tavallista aiemmin, isäntä Eero Pekkala kertoo.
Nurmet selvisivät talvettomasta talvesta hyvin ja viikonlopun sateetkin ehtivät vielä piristämään myöhemmin korjattavia lohkoja. Nyt tehtynä on noin viidennes ja loppukin on tarkoitus kerätä vielä ennen juhannusta.
Pekkalan säilörehu tehdään kokonaisuudessaan oman sonnikasvattamon tarpeisiin. Korjattavaa riittää kun karjan vuotuinen rehunkulutus on yli miljoona kiloa.
Tila kasvattaa sonnit ternivasikasta teuraaksi asti. Isännän lisäksi tilalla työskentelee kokopäiväisesti emäntä Asta Pekkala, joka vastaa tilan nuorkarjasta.
Säilörehu tehdään Einolassa paikallista urakoitsijaa hyödyntäen. Rehu kaadetaan omin voimin, minkä jälkeen urakoitsijan kärrykalustoa myöten varustettu ajosilppuriketju hoitaa sen laakasiiloon asti. Näin vältetään tilan käyttöpääoman sitoutuminen harvakseltaan tarvittavaan konekantaan.
Noin kaksipäiväinen työrupeama toistuu vielä koulujen alkamisaikaan kun toinen rehu korjataan. Siiloon päätyy perinteistä timotei - nurminata seosta höystettynä apilalla ja joillain lohkoilla sinimailasella.
Typensitojakasveilla ja sinimailasen vankoilla juurilla saadaan alennettua lannoitekustannuksia ja huolehdittua maan kasvukunnosta, isäntäväki kertoo.
Uutista korjattu 10.6.2020 klo 9:00. Emännän nimi on Asta Pekkala, ei Asta Penttilä kuten artikkelissa aiemmin virheellisesti kerrottiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
