Singaporeen kelpaavat vain Suomen kauppaketjujen hylkimät virikehäkkimunat – suomalaisilla munilla on viennissä selvät valtit
"Lattiamunia Singaporeen on turha edes tarjota", Munax-pakkaamon toimitusjohtaja sanoo.
Suomessa kauppaketjut haluavat lattiakanan munia, singaporelaisille ne eivät kelpaa. Kuva: Sanne KatainenRuokakauppojen päätös luopua virikehäkkimunista vuoteen 2025 mennessä merkitsee Suomen muna-alalle jätti-investointeja. 58 prosenttia munista tuotetaan edelleen virikehäkeissä.
Kananmunapakkaamot pitävät epätodennäköisenä, että kauppaketjut pyörtävät päätöstään. Häkkimunia ei ole enää kaupan vuonna 2025, ne katsovat.
Häkkimunille voi silti löytyä kysyntää muualta, joten kaikkien ei tarvitse luopua virikehäkeistä, toimitusjohtaja Janne Torikka Munaxilta toteaa.
Suomi sai jokin aika sitten luvan toimittaa munia Singaporeen. Sinne kelpaavat Torikan mukaan vain häkissä tuotetut munat muun muassa laadun ja puhtauden takia. Lattiamunia sinne on turha edes tarjota.
Suomella on lisäksi iso puhtausvaltti kädessä vientiä ajatellen, Torikka toteaa. "Salmonellaa ei ole ja antibioottejakin käytetään erittäin vähän ja vain tarpeeseen. Ne painavat kilpailutilanteessa", hän sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

