Ranualla tehdään hillakauppaa taas yli kahdella miljoonalla eurolla
Totisille poimijoille hillankorjuu on kolmivuorotyötä täydellä vuorolistalla.
Aikainen uurastus palkitaan. Aamuvuorolaiset saapuivat keskiviikkona myymään saalistaan. Kuva: Ranuan kuntaHyvinä hillavuosina ranualaisille poimijoille on kertynyt marjanmyyntituloa yli kaksi miljoonaa euroa. Ranuan kunta kertoo tiedotteessaan tästäkin vuodesta tulevan hyvä.
Hillan merkitys Ranuan taloudelle on muutenkin suuri. Koronakevään jälkeen alueen majoitus ja ravintolapalveluille on jälleen kysyntää, tiedotteessa iloitaan.
Kauppa käy vilkkaana. Kunta on järjestänyt torille hillanpoimijoita varten myyntiteltan jossa saalista myydä. Poimijoille maksettava hinta on noin kymmenen euroa kilolta.
Kauppiaiden ulosmyyntihinnat kilolta lähtevät kuudestatoista eurosta ylöspäin. Eroa selittää myyntikustannukset ja kauppiaiden maksama arvonlisävero.
Usein poiminta painottuu vuorokauden viileille tunneille, tiedotteessa kerrotaan. Poimijat lähtevät hillasoille jo varhain aamuyöstä. Saalis myydään päivän aikana torilla, ja illan viilentyessä syöksytään takaisin suolle.
Hillasoilla valtaosa marjasta alkaa olla kypsää ja pääsatokausi käsillä. Lähipäiville luvattu säiden viileneminen helpottanee poimintaa ja hidastaa marjojen pilaantumista.
Varjoisempien paikkojen korpihillan kypsymistä odotellaan vielä, tiedotteessa kerrotaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


