Maatalous

Lantmännen tuo peittauksen korvaavan menetelmän Suomeen – siementen höyrykäsittely tehoaa kasvitauteihin ja sopii myös luomutiloille

MTK:n maatalousjohtaja nosti kysymyksen pystytäänkö uudella menetelmällä tuotettu vilja brändäämään ja saamaan siitä lisähintaa.
Pekka Fali
Käsittelemättömiä kauran jyviä.

Lantmännen Agro ja Vihervakka tuovat kemiallisen peittauksen korvaavan ThermoSeed -menetelmän Suomeen.

ThermoSeed -käsittely perustuu vesihöyryyn ja lämpöön. Menetelmällä saavutetaan tutkimusten mukaan perinteisiä kemikaaleja vastaava teho kaikkiin siemenlevintäisiin kasvitauteihin ohran ja vehnän lentonokea lukuun ottamatta.

ThermoSeed on kehitetty Ruotsin maatalousyliopistossa Uppsalassa. Kehitystyö alkoi 1990-luvulla.

Ensimmäinen kaupallinen laitos valmistui Ruotsiin vuonna 2005, kertoi ThermoSeed Globalin toimitusjohtaja Kenneth Alness Lantmännen Agron tiistaina järjestämässä tiedotustilaisuudessa.

Nykyisin noin puolet Ruotsissa ja Norjassa käytettävästä siemenestä on ThermoSeed -käsiteltyä.

Pöytyällä sijaitseva Vihervakka on aloittanut rakennustyöt uutta ThermoSeed linjastoa varten. Laitteisto on tarkoitus asentaa keväällä ja ensi kesänä päästään koekäyttöön, toimitusjohtaja Heikki Lehtimäki Vihervakalta kertoo.

Tuotanto saadaan käyntiin ensi syksyn siemensadolla.

Lantmännen Agro omistaa Vihervakasta vajaat 40 prosenttia, muita omistajia ovat paikalliset viljelijät.

Menetelmässä siemeniä käsitellään höyryllä niin, että kasvitaudinaiheuttajat tuhoutuvat, mutta siemen ei menetä itävyyttään.

Käsittelyn voimakkuus säädetään jokaiselle siemenerälle yksilöllisesti, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Juho Urkko Lantmännen Agrolta.

Siksi jokaisesta siemenerästä tutkitaan näyte laboratoriossa Uppsalassa, jossa laaditaan resepti erän käsittelyyn.

Lantmännen Agron Hauhon koetilalla on testattu Thermoseed-käsittelyn vaikutuksia viljoihin.

Käsittely on kokeissa vähentänyt muun muassa tyvitautien määrää kemiallisen peittauksen veroisesti.

Käsittely rikkoo myös itämislepoa, mikä takaa tasaisen orastumisen, tutkija Anni Kymäläinen kertoi.

Ohran ja vehnän lentonokeen käsittely ei tehoa, mutta siemenerätestissä voidaan erottaa erät, joissa näitä tauteja on, eivätkä ne silloin päädy ThermoSeed -siemeneksi.

Menetelmä sopii lukuisille eri kasveille viljoista vihanneksiin. Suomessa käyttö alkaa kevätviljoilla.

Euroopan laajuisesti on nähtävillä suuri paine kemikaalien käytön vähentämiseen maataloudessa. Siihen tähdätään muun muassa EU:n komission pellolta pöytään -strategiassa.

ThermoSeed nähdään yhtenä ratkaisuna näihin tavoitteisiin.

Lantmännen Agron toimitusjohtaja Antti Snellman painotti menetelmän ympäristöystävällisyyttä ja kestävyyttä.

Lämpökäsitelty siemen pysyy puhtaana ja turvallisena käyttäjälle ja muille siementen kanssa kosketuksiin joutuville henkilöille.

ThermoSeed -siemen ei pölyä. Lisäksi poistuu riski, että lapset tai eläimet söisivät maahan pudonneita peitattuja siemeniä.

Jos ThermoSeed -siemeniä jää kylvössä yli eikä niitä halua varastoida seuraavaan vuoteen, voi ne myydä muun viljan mukana vaikka myllyyn tai käyttää esimerkiksi oman tilan eläinten rehuna.

ThermoSeed sopii myös luomuun toisin kuin kemiallinen peittaus.

Viljelijälle ThermoSeed käsitelty siemen ei ole sen kalliimpaa kuin tavanomaisesti peitattu siemen, Salossa ja Somerolla Lantmännen maatalouskauppaa pitävä Tuomo Erjala sanoo.

Hän näkee siemenkaupassa paljon mahdollisuuksia sillä vain noin 30 prosenttia kylvöalasta kylvetään vuosittain sertifioidulla siemenellä.

Nyt rakennettavan tuotantolinjan kapasiteetti riittää noin 15 000 tonnin eli 375 rekkakuorman tuottamiseen vuodessa.

Tänä talvena Ruotsista tuodaan pieni erä ThermoSeed käsiteltyä Avanti-kauraa Suomen markkinoille, Urkko kertoi.

MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg nosti kysymyksen pystytäänkö tällä uudella menetelmällä tuotettu vilja brändäämään ja saamaan siitä lisähintaa.

Tilaisuuden juontanut viihde-esiintyjä Janne Kataja povasi kemikaaleja korvaavan menetelmän kiinnostavan kovasti kuluttajia.

Juttua korjattu klo 15:30 nokitautien osalta.

Lue lisää

Lähetettiinkö sinulle Aasiasta outoja siemeniä? Ruokavirasto: Siemenpussia ei saa avata

Markkinakatsaus: Lihan tuotanto lisääntyi keväällä – tuonti väheni ja kotimaisuusaste nousi 83 prosenttiin

Kiinnostus syyskasveihin näkyy siemenkaupoissa – lähiviikot ratkaisevat kylvöalan

Lantmännen Agrolle uusi toimitusjohtaja Avenalta