100 euron kilohinta sopii laatulihaa arvostaville – kolminumeroinen luku ei pihvikarjankasvattajan kukkaroa lihota

Suomessa kasvatettavat yleisimmät lihakarjarodut ovat ylämaankarja eli highland cattle (vas. yläkulma), hereford, simmental, limousin (vas. alakulma), blonde d'aquitaine eli blondi, aberdeen angus sekä charolais (kesk.). Kuva: Kuvat: Sanne Katainen, Johannes Tervo, Suvi Elo, Anne Anttila, Kari Salonen, Hanna Koikkalainen, Pentti Vänskä / Kuvitus: Juho Leskinen

Ylöjärveläisen Ruokakeidas-myymälän lihatiskissä on myynnissä pihvikarjanlihaa, joka maksaa peräti 100 euroa kilo.

Tuottajien kukkarossa kolminumeroiset numerot eivät juuri näy. Keskeinen hintojen määrittelijä on jauheliha.

Kauppias Ville Pirtinahon lihatiskissä niitä 100 euron hintalappuja on. Jokaisesta lihakilosta kuluttaja ei sentään maksa sataa euroa. Hinta riippuu tuotteesta, hän tarkentaa.

"Kallista lihaa ei myyty kilotolkulla. Kyse oli pienistä herkkupaloista."

Eniten Ruokakeitaassa menee kaupaksi jauhelihaa, jonka kilohinta on 4–5 euroa. Silti Pirtinaho uskoo, että kuluttajissa on niitä, jotka ovat valmiita maksamaan hieman enemmän laadukkaasta tuotteesta.

Pirtinaho satsaa siihen, että tarjolla on useasta liharodusta peräisin olevaa lihaa ja eri ruhonosia. Kauppa käy, koska asiakkaille kerrotaan, mitä minkäkinlaisesta lihasta voi valmistaa.

Pirtinaho oli yksi emolehmätuotannon tulevaisuutta 26.10. pohtineen paneelin jäsenistä. Tilaisuuden järjesti Suomen Limousinkasvattajat ry.

Jauhelihan keskeisen roolin otti esiin panelisti Tarmo Lankinen, joka on oripääläinen nautojen loppukasvattaja.

"Loppukasvattaja elää hektisessä markkinassa. Hinta on pudonnut 8 prosenttia viimeisen puolen toista vuoden aikana."

Ongelmatuote Lankisen mukaan on paisti. Hän kertoi keskustelleensa helsinkiläisessä Tripla-kauppakeskuksessa sijaitsevan myymälän kauppiaan kanssa.

"Kukaan ei osta paistia, mutta fileetä ja jauhelihaa menisi." Paistin myynti tyssäsi koronaepidemiaan, joka on rajoittanut ravintoloiden toimintaa. "Eikä tilanne ole isoille kauppaketjuillekaan helppo."

Panelisti, kotieläintieteen tohtori Maiju Pesonen muistutti, että naudanruhossa on vain vähän arvo-osia, mutta kaikki liha pitäisi saada myytyä. Arvo-osia on jopa "liikaa" kysyntään verrattuna.

Tuottajahintaan vaikuttaa myös teurastamoiden hinnastojen rakenne. "Miten sitä pitäisi muuttua, jotta tilojen kannattavuus paranisi", Pesonen kysyi.

Keskimääräinen suomalainen 60–150 emolehmän tila ei koskaan pääse käsiksi sopimuslisiin, koska kerralla teuraaksi lähtee pieni määrä eläimiä, totesi ähtäriläinen panelisti ja karjanjalostaja Arto Isomäki. "Hinnastorakenne ei suosi emolehmätiloja verrattuna loppukasvatukseen."

Lankinenkin mainitsi suoramyynnin ja isojen tilojen eron. Isoilla nautakohtainen kustannus on pieni ja suurilla emolehmätiloilla ei puolestaan ole riittävästi tilaa loppukasvattaa nautoja itse.

Yhtenä ratkaisuna Isomäki näki sen, että keskikokoiset emolehmätilat yhdistäisivät voimansa, jotta myytävää olisi kerralla enemmän. Samalla voitaisiin hyötyä suuruuden ekonomista rehujen ja lannan osalta. "Voisiko kokonainen kylä pitää emoja?"

Nautatilan konsti sopeutua vallitseviin hintoihin on sopeuttaa toimintaansa eli karsia kustannuksista ja omasta palkastaan. "Nautatuella on elettävä", Lankinen sanoi.

Isomäki toi esiin samaa asiaa Lankisen kanssa: "Tietyt kustannukset pyörivät koko ajan ja säästöt on äkkiä katsottu. Säästö otetaan yrittäjän voitosta."

Paneelin tallenne Suomen Limousinkasvattajien kotisivuilla.

Lihakauppias uskoo pihvikarjanlihan brändäykseen, tuottajat epäileväisempiä

Kuluttajat haluavat takeen eläimen hyvinvoinnista, mutta kuka keräisi merkin voitot?