Maatalous

Öljykasvien historiallisen korkeat hinnat kannustavat viljelyyn – viljelysopimuksia on tehty viime viikkoina kiihtyvään tahtiin

Avena tavoittelee sopimuspinta-alaansa 50 prosentin kasvua viime vuodesta.
Kari Salonen
Öljykasvien jyrkkä hinnan nousu oli Avenallekin yllätys.

Öljykasvien kohonneet hinnat ovat nostaneet viljelijöiden kiinnostusta rypsiä ja rapsia kohtaan.

Viljelysopimuksia ensi syksyn sadolle tehdään hyvää tahtia ja viime viikkoina vauhti on kiihtynyt, kertoo Avena Nordic Grainin toimitusjohtaja Tero Heikkinen.

”Olemme lähteneet tavoittelemaan sopimuspinta-alaan 50 prosentin kasvua viime vuodesta. Vielä on aikaista sanoa kuinka käy, mutta hyvää vauhtia ollaan menossa tavoitetta kohti.”

Öljykasvien hinnat ovat historiallisen korkeat. Pariisin hyödykepörssissä Euronextissä rapsin toukokuun noteeraus oli alkuviikosta yli 520 euroa tonnilta, syksylle noteeraukset ylittivät 440 euroa.

Ensi syksyn sadolle Avenan tarjoama sopimushinta oli keskiviikkona haastatteluhetkellä 444 euroa tonnilta.

”Se on aika sama kuin marraskuun noteeraus Euronextissä”, Heikkinen sanoo.

Lisäksi on mahdollista saada sopimuslisiä. Korkeimmillaan lisä on seitsemän euroa, jolloin tonnihinta ylittäisi 450 euroa.

Nyt tehdyistä sopimuksista noin neljäsosassa hinta on lyöty jo eurolleen lukkoon.

Muita sopimusvaihtoehtoja on esimerkiksi basis-sopimus, jossa tällä hetkellä hinta on sovitun ajankohdan Euronext-hinta. Tällöin euromäärä selviää vasta myöhemmin, mutta se noudattaa pörssihintaa.

Monessa muussa maassa sopimuksiin perustuva viljely on Suomea yleisempää. Heikkinen toteaa, että nyt sopimusviljely ja hinnan kiinnittäminen ennen satokautta näyttävät hiljalleen yleistyvän meilläkin.

”Koko satoa ei kannatakaan sitoa kerralla. On hyvää riskienhallintaa sitoa hinta ajoissa osalle sadosta.”

Öljykasvien hinnat ovat nousseet maailmalla ja Suomessa vauhdilla alkuvuodesta.

Hintoja on nostanut muun muassa EU-alueen viime syksyn kysyntää pienempi sato ja ennusteet siitä, että ensi syksynkin sato jää Euroopassa niukaksi.

Lisäksi soijapavun markkinatilanne on maailmalla tiukka ja epävarma. Kiina on ostanut varastojaan täydemmiksi. Samaan aikaan Brasiliassa sateet ovat haitanneet sadonkorjuuta ja Argentiinassa kuivuus sadon kasvua.

Tuliko öljykasvien hinnan nousu yllätyksenä Avenalle?

”Kukaan ei pysty hintojen suuntaa etukäteen varmaksi tietämään. Seuraamme markkinoita tarkkaan, mutta ei tällaista kukaan pysty ennustamaan. Eli jossain määrin nousu oli yllätys”, Heikkinen sanoo.

Avena tavoittelee, että Suomessa viljeltäisiin rypsiä ja rapsia yhteensä noin 70 000 hehtaarilla. Silloin vajaan kahden tonnin hehtaarisadolla tuotantomäärä kattaisi Avenan 130 miljoonan kilon vuotuisen puristuskapasiteetin.

Viime kesänä rypsiä ja rapsia viljeltiin Luonnonvarakeskus Luken mukaan yhteensä alle 30 000 hehtaarilla. Viime syksyn sato jäi 31 miljoonaan kiloon. Siitä Avenalle päätyy vajaa 30 miljoonaa kiloa.

Heikkinen arvioi, että 70 000 hehtaarin tavoiteala ei vielä tänä kesänä täyty, lähtötaso on viime vuosien jälkeen niin matala. ”Merkittävää kasvua kyllä odotetaan”, hän sanoo.

Viime syksyn sato on jo suurelta osin puristettu öljyksi. ”Noin 90 prosenttia viime syksyn sadosta on jo vastaanotettu.”

Lue lisää

Kevätrypsin viljely yhä suositumpaa – sateinen kevät houkutteli vaihtamaan viljelysuunnitelmia

Ruoka on kallistunut maailmalla 11 kuukautta putkeen, huhtikuussa nousi etenkin sokeri – FAO ennustaa viljasadon kasvavan tuottajahintojen kannustamana

Apetit kasvatti liikevoittoa – ruokaratkaisuissa ja öljykasvituotteissa ennätyskvartaali, viljakaupan kannattavuus heikko

Rapsin pörssiralli kävi perjantaina 700 eurossa, vehnä ylitti Pariisissa 250 euroa – kylmä puraisi Ranskassa öljykasveja