Testauta humalasi: Onko pihan vanha kasvusto perimältään ainutlaatuinen ja miten se sopisi oluen tekoon?

Luonnonvarakeskuksen kokoamia humalakantoja Jokioisten Elonkierto-puiston portilla. Kuva: Jaana Kankaanpää

Monen pihassa kasvaa ikivanha humalakasvusto, jonka istuttajasta ei ehkä ole enää muistikuvaa. Sopisiko se kenties oluen panoon?

Luonnonvarakeskus Luke on lanseerannut tänä talvena palvelun, josta omalle humalakasville voi tilata geneettisen ainutlaatuisuustutkimuksen ja kemiallisten ominaisuuksien analyysin.

Lisäksi Humalapalveluiden kautta on mahdollista saada omista humalakannoista taimia, jotka on puhdistettu kasvintuhoojista.

Geneettisen tutkimuksen avulla on mahdollista varmistaa, ovatko kaikki saman pihapiirin humalat geneettisesti samanlaisia. Sillä on merkitystä, jos halutaan lisätä juuri tiettyä kasvikantaa.

Kemiallinen analyysi kertoo kasvin oluenpanon kannalta tärkeistä ominaisuuksista.

Kotimainen humala kiinnostaa sekä panimoita että viljelijöitä.

Luke on tutkinut tuhat kansalaisten lähettämää humalanäytettä. Niistä parikymmentä valittiin viime syksynä alkaneeseen viljelykokeeseen.

Osaa valituista humalista on käytetty oluen, siman tai sahdin valmistuksessa vuosikymmeniä.

Suomessa on viljelty humalaa vuosisatoja, mutta viljely lähes katosi tuontihumalan takia 1850-luvulta alkaen.

Pienpanimoiden määrän kasvaessa 2010-luvulla kiinnostus käsityöläisoluisiin kasvoi. Samalla monet panimot ja viljelijät esittivät Lukelle toiveen saada Suomen olosuhteisiin sopeutuneita humalia pelloille viljeltäväksi.

Suomen lyhyt kasvukausi ja kesän pitkän päivän olosuhteet eivät sovi ulkomaisille humalalajikkeille, jotka useimmiten aloittavat kukintansa vasta elo-syyskuussa. Tällöin satoa ei ennätä muodostua.

Luken tutkimat tuhat suomalaista humalaa osoittautuivat geneettisesti erilaisiksi kuin saatavilla olevat jalostetut lajikkeet.

Paitsi perimää, myös humalien oluenpanon kannalta tärkeitä kemiallisia ominaisuuksia on tutkittu kansalaisten lähettämistä käpynäytteistä.

Oluelle tyypillinen katkeruus on peräisin isomeroituneista alfa-hapoista. Olutta maustetaan humalan sisältämien aromaattisten yhdisteiden avulla.

"Suomalaiset humalat on luokiteltu niiden haihtuvien aromiyhdisteiden perusteella neljään eri pääprofiiliryhmään, joista kustakin on valittu humalia jatkotutkimuksiin. Näin valittaviin lajikkeisiin saadaan jatkossa erilaisia aromeja", kertoo analyyseista vastannut tutkija Juha-Matti Pihlava Lukesta.

Luken kantavertailu- ja viljelykokeiden tavoitteena on valita viidestä seitsemään viljelyllisesti ja oluenpanon kannalta parasta humalaa taimituotantoon.

Lukelle on kertynyt koeviljelyjä perustettaessa tietoa siitä, miten humalaviljelys on käytännössä mahdollista perustaa Suomessa.

Taimituotannon ja viljelyn kannalta on hankalaa, että humalan kasvitaudit voivat pahimmillaan aiheuttaa merkittäviä satotappioita.

"Luke on tuottanut viljelykokeisiin viruksista puhtaita taimia ja jatkossa tavoitteena on saada myös taimistoille laadukasta lisäysmateriaalia", tutkija Jaana Laamanen Lukesta kertoo.

Humalapalveluista voi kysellä seuraavilta henkilöiltä:

Susanne Heiska, Luke, puh. 029 532 3861, susanne.heiska@luke.fi

Erkki Vasara, Luke, puh. 029 532 6022, erkki.vasara@luke.fi