Koneviesti: Fiatagri 90 -traktorimalliston neliveto hurmasi suomalaisostajat 80-luvulla – Välimeren olosuhteisiin kehitetyn jäähdytysjärjestelmän teho riitti turvesuollakin

90-sarja edustaa terrakottaväreineen tyypillistä Fiat-designia. Kuva: Tapio Vesterinen

Suomessa nelivetotraktoreiden maatalouskäyttö alkoi yleistyä vasta 1970-luvun loppupuolella, sitä ennen nelivetoa käyttivät pääasiassa urakoitsijat. Nelivedon edut olivat kiistattomat, mutta kallis hinta ja suuri kääntösäde rajoittivat sen yleistymistä.

Lähes kaikki valmistajat kehittivät 1970-luvulla nelivetomallejaan aikaisempaa paremmiksi tuotteiksi. Samaan aikaan nelivetotraktoreiden kääntösädettä onnistuttiin pienentämään oleellisesti. Nämä molemmat seikat johtivat takavetotraktoreiden syrjäytymiseen 1980-luvun puolella.

Vuonna -84 esiteltiin leveämpi CL-ohjaamo (Cabina Larga), jossa oli muun muassa apukuljettajan istuin. Kuva: Tapio Vesterinen

Fiat-traktoreiden ja maansiirtokoneiden maahantuoja Työväline Oy oli 1970-luvulla merkittävä nelivetotraktoreiden myyjä – Fiat olikin suurin länsimaisten nelivetokoneiden myyjä Suomessa. Fiatit saivat kovan maineen turvesoilla, koska nelivedon tekniikka oli aikansa huippua ja Välimeren olosuhteisiin kehitetyn jäähdytysjärjestelmän teho riitti suollakin, jossa ajoviima ei moottoria jäähdytä.

Fiatit kestivät melko hyvin myös soilla yleistä moottoreiden ”ruuvaamista”: vaikka savua tuli pakoputken täydeltä, niin kannentiivisteet eivät kärähtäneet, keraaminen kytkin ei palanut tai vaihteisto räjähtänyt, koska pyörien luisto märässä turpeessa kompensoi yleensä voimansiirtoon kohdistuvaa kuormitusta.

Fiateissa on 540 ja 1000 k/min voa:n lisäksi myös ajovoimanotto, joka on osoittautunut kestäväksi myös suokäytössä. Akselit kestivät edessä ja takana jopa tuplaparipyörien asennuksen.

Fiatagrin Grandi-mallit saivat suosiota Suomen lisäksi useissa Euroopan maissa. Turvesoilla eduiksi laskettiin ohjaamon ilmastointi, moottoriöljyn melko suurikokoinen lauhdutin, hydraulinen lukko etu- ja taka-akselilla sekä riittävän pienet ryömintävaihteet. Kuva: Tapio Vesterinen

Fiatin keskikokoisten mallien tekniikkaa uudistettiin 80-sarjan malleissa, mutta ohjaamo oli perinteiseen tapaan karu ja vain osittain verhoiltu, vaikka se olikin Pininfarinan suunnittelema.

Fiatagri-nimitys otettiin käyttöön, koska Fiat oli laajentanut valikoimaansa sadonkorjuukoneisiin ostamalla mm. Hesston-heinäkoneet. Yhteiseksi väriksi tuli punaruskea terrakotta.

Vuoden 1984 toukokuussa esitellyissä FiatAgri 70–90- ja 80–90-malleissa oli täysin uusi ohjaamo, jonka muotoilu poikkesi täysin muista traktoreista. Autoteollisuuden opein tehdyn ohjaamon kotelorakenteet olivat huomattavasti myyvemmän näköisiä, kuin kilpailijoiden palkkirakenteet – valitettavasti ohjaamo ruostui (ja ruostuu) myös melko helposti.

Samalla ohjaamolla ja perusrakenteella, mutta eri vaihteistoilla ja moottoreilla varustetut 90- ja 100–90-mallit esiteltiin vuoden 1984 syksyllä. Mallisto kasvoi v. 1980-luvun lopulla mallilla 110–90, jonka valmistus jatkui vuoteen 2003 asti.

Ohjaamon melutaso oli sen ajan mittapuun mukana alhainen, vain rapiat 80 desibeliä. Ohjaamo oli myös kapea, eikä istuimen takana ollut lainkaan tilaa. Kilpailijat vitsailivat, että ”Viiattiin” tarvitaan kattoteline eväiden ja työkalujen kuljettamista varten. Ohjaamoon meno ja sieltä poistuminen vaatii notkeutta, koska oviaukko on kallistettu voimakkaasti taaksepäin.

Työväline teetti 90-sarjan nelikoihin Suomessa tarpeellisen metsäohjaamon: polttoainesäiliön siirrettiin ohjaamon takaa keulalle, maski siirtyi vaaksan verran eteenpäin ja tyhjä tila akun yllä käytettiin myös tarkasti. Istuimeen asennettiin kääntölevy ja vapautuneesta tilasta tehtiin aivan kunnollinen jalkatila. Muutokset toteutti loimaalaisen Vuorisen konepaja.

”Saranoidun säiliön ansiosta akkuhuolto oli helppo toteuttaa, pohjapanssari tuli tarjolle samaan aikaan ja hammaslukollinen, hyvin käynnistyvä 80–90 DT oli Valmetin jälkeen halutuin maataloustraktori metsän puolella," kehaisi pitkään Fiat traktorimyyjänä toiminut Veli-Matti Koski.

Suomessa vuonna 1988 myyntiin tulleissa CL-malleissa oli lukuisia parannuksia. Aikaisempaa huomattavasti leveämmässä Cabina Larga -ohjaamossa oli myös apukuljettajan istuin.

Nostolaite nostetaan ja lasketaan ”klik klak” -vivulla, joka käyttää vaijerin välityksellä venttiiliä. Vetovarsien alakorkeus säädetään ohjaamon oikealla sivulla olevalla perinteisellä nostolaitevivulla. Sitä tarvitaan myös silloin, kun nostolaiteen korkeutta joudutaan säätämään jatkuvasti tai konetta ei voida nostaa täysin ylös. Peukalolla käytettävän pikahallinta oli esimerkiksi kynnettäessä ja perälevykäytössä kätevä, vaikka sen painike olikin raskas käyttää.

Fiatin hienouksiin kuului jo 1980-luvulla nostolaitteen Klik-klak-laite, jolla sai nostolaitteen nopeasti nostettua ja laskettua eri asentoihin. Kuva: Tapio Vesterinen

Työväline markkinoi nelivetoa iskulauseella ”jos pyörä ei vedä, niin se jarruttaa”. Iskevä mainoslause puri hyvin, koska se on kiistatta totta. Siksi nelivetojen osuus oli Fiatilla länsimerkeistä suurin.

Fiatit olivat jo ennen muita valmistajia suunniteltu nelivetoisiksi, mikä näkyy mm. etuvedon voimansiirtoakselin sijoituksessa. Fiatissa se on perinteisesti kulkenut traktorin keskilinjalla, mikä mahdollisti suurempien eturenkaiden käytön ja paransi kääntyvyyttä. Siitä huolimatta kääntöympyrä oli suurehko, kunnes suuremman kääntökulman mahdollistava uusi etuakseli esiteltiin Suomessa 1988.

Fiatagri 90 -sarjan mallien etuakselissa oli alusta lähtien tasauspyörästön lukko. Hammaslukon etuna on, että lukko toimii vaikka toinen pyörä olisi ilmassa.

Haittapuolena on, että käännettäessä pyöriä reilusti lukko aukeaa, eikä sisäkurvin puoleinen pyörä vedä. Kiista hammaslukon ja sen kanssa kilpailevan kitkalukon eduista ja haitoista oli kovaa – tosiasiassa kumpikaan ei ollut täydellinen.

90-sarjan mallien suurin ajonopeus oli ensin 30 km/h, mikä rajoitti todennäköisesti jonkin verran myyntiä. Myyjien tuska helpottui 1988, kun 70/80–90:t varustettiin mekaanisella tai hydraulisella pikavaihteella, joka kasvatti välityssuhdetta 18 prosentilla.

Hydraulinen pikavaihde oli saatavissa vain 40 km/h -nelivetomalleihin. Mekaanisen suunnanvaihtajan vipua käytettiin vasemmalla kädellä.

90/100/110 malleissa on erilainen, 5+R x 3 vaihteisto, johon pikavaihdetta ei saatu. Niiden suurinta ajonopeutta kasvatettiin suurentamalla perävälitystä.

Fiat-traktoreita ja -työkoneiden maahantuoja oli Työväline Oy. Kuva: Tapio Vesterinen

Mallien väliset tehoerot johtuivat vapaasti hengittävien moottoreiden iskutilavuuksista, ensimmäinen alle 100-hevosvoimainen turbolla varustettu malli oli v. 1989 esitelty 85–90.

Erikoisin moottori oli 90–90-mallin viisisylinterinen moottori, jonka nimellisteho on mallimerkinnän mukaisesti 90 hevosvoimaa. Iskutilavuus on 4,8 litraa, sillä sylinterimitat ovat samat kuin nelos- ja kuutoskoneissa.

Asiakkaat oudoksuivat viisisylinteristä moottoria, vaikka se toimi siinä missä muutkin mallit.

80–90-malli oli selkeästi myydyin malli. ”Se oli 1980-luvun lopulla useana vuotena eniten myyty yksittäinen traktorimalli Suomessa ja pitkälti 1990-luvulle kannaltaan suurin yksittäinen traktorimalli", kertoo Juhani Rahkonen. Hän aloitti tuotepäällikkönä Työväline Oy:ssä vuonna keväällä 1984, juuri ennen 90-sarjan lanseerausta. Juhani tuntee Fiatagri-malliston hyvin, sillä hänellä on maatilallaan 80–90.

”80–90 oli myös suosittu etukuormainkone, sillä ensimmäisten mallien vaihdekaavio ja ajonopeudet, ja varsinkin 1988 esitelty suunnanvaihtaja sopivat hyvin kuormainkäyttöön”, kertoo Rahkonen. ”90/100/110-malleissa on eri vaihdelaatikko, jonka kaaviossa pakki ja 5-vaihde ovat vastakkain, mikä rajoitti niiden myyntiä kuormainkäyttöön.

Konepaja T-Syvänen Oy valmisti Loimaalla ensin Bertta-nimellä, ja 80-luvun lopulta Lännen-nimellä myytävät kuormaimet. Niiden mallisto oli laaja ja erillinen hydrauliikkapumppu oli ajan hengen mukaan saatavana. Hydrauliikkapumpun tuotto on 90-sarjan malleissa noin 40 l/min.

Mallikohtaiset rekisteröintimäärät näkyvät viereisessä taulukossa.

Fiat-traktoreiden ja työkoneiden maahantuoja oli Työväline Oy, jonka kuului Kesko-konserniin 1980-luvun alusta lähtien. Fiat-autojen maahantuoja oli tuohon aikaan Hankkija.

Työväline Oy myi aluksi traktoreita oman myyntiverkostonsa kautta, joka koostui yksityisistä piirimyyjistä ja Työvälineen omista myyntikonttoreista. Tuko Maatalous Oy myi Fiatin maataloustraktoreita niillä Etelä-Suomen myyntialueilla, joissa ei ollut vahvaa yksityistä piirimyyjää, kuten esim. Forssassa. Tuko Maatalous lopetti Fiatin myynnin vuonna 1987, minkä jälkeen Työvälineen omat aluekonttorit hoitivat myös traktorimyynnin.

Fiatin yhtymä kasvatti tuotevalikoimaansa Fordin traktorituotannon ostolla vuonna 1993. Fiat ja Ford traktorit sekä New Holland ja jo aiemmin hankitut sadonkorjuukoneet yhdistyivät aikanaan CNH:ksi. Suomessa CNH:n tuotemerkit siirtyivät Fordin traktoreita maahantuoneen Agritek Oy:n valikoimaan.

Artikkelia varten on haastateltu Juhani Rahkosta ja Veli-Matti Koskea, jotka työskentelivät Fiatagri traktoreiden myyntiorganisaation eri tehtävissä.

Lue myös Koneviestin nettisivuilta käyttäjäkommentti vuosimallin 1986 Fiatgrista:

Vuosimallin 1986 Fiatagri 70–90 DT -traktori on edelleen luotettava työkone metsä- ja lumitöissä – ainoana miinuksena on ohjaamoa vaivaava ruoste (Koneviesti 1/2021)

Sinua saattavat kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:

Modenan mahtavin Fiat 1880 DT -traktori kuului aikansa voimakkaimpiin eurooppalaisiin traktoreihin – soveltui etenkin turvemaiden urakointitöihin (Koneviesti 17/2020)

Fiat 1000 DT Super kuului 1970-luvulla Suomen suosituimpiin suurtraktoreihin – asiakkaat löytyivät viljatiloilta, puutavara-ajureista ja turveurakoitsijoista (Koneviesti 17/20219)