Maatalous

MaaJussi Sipilän tilalla: Tällaista on sikatilan arki – äänessä sikafarmari-rallimies Juha Sipilä

Maatalous 30.03.2018

MT:n uudessa MaaJussi -ohjelmassa TalkKarin tekijät Kari Lähdekorpi ja Jukka Heiskala vierailevat maatiloilla.


Jukka Heiskala
Ensimmäisessä MaaJussi -jaksossa tutustutaan Sipilän tilaan Mouhijärvellä. Kari Lähdekorpi (oik.) haastattelee Juha Sipilää.

"Täällä ei haise yhtään sialle", Kari Lähdekorpi hämmästelee astuessaan Anna ja Juha Sipilän tupaan Sastamalan Mouhijärvellä.

Tilalla on noin 2 500 lihasikaa ja viljelyssä noin 400 hehtaaria peltoa.

Sukupolvenvaihdos toi Juhan isännäksi vuonna 2006. Silloin molemmat kävivät vielä tilan ulkopuolella töissä.

"Alkuun sikahomma ei kiinnostanut kun suunniteltiin sukupolvenvaihdosta", Juha Sipilä kertoo.

Talouslaskelmien kautta mieli muuttui. Siat kannattaisikin pitää. Sitten Sipilät päättivät myös laajentaa tuotantoa. Juhan palkkatyö sai jäädä 2012, kun alkoi uuden sikalan rakentaminen.

Lihamarkkinoista Sipilällä on selvä näkemys.

"Kauppa haluaa pitää kotimaiset lihatalot ahtaalla. Tuonnin uhka saa aikaan sen, että hintaa saadaan vingutettua vielä vähän alaspäin."

"Ässä on pahin. Se väittää myyvänsä mitä asiakas haluaa. Sehän ei ole niin, vaan asiakkaat ostaa sitä mitä hyllyssä on."

Hintapaineista huolimatta Sipilän tilalla tullaan toimeen. Maaseudun Tulevaisuudelle Sipilä lähettää terveisensä, että uutisointi maataloudesta saisi olla myönteisempää.

Sipilän mukaan maataloudessakin on menestyviä yrityksiä, mutta menestys vaatii huolellista taloudenpitoa.

"Pitää aika tarkan markan mukaan elää. Monessa muussa bisneksessä voi tehdä hyvän tuloksen vähän suurpiirteisellä toiminnalla, maataloudessa ei. Ja investointeja on tehtävä."

Sipilällä on vankka tausta myös ralliharrastajana.

Korjaus 4.4. 13.00 Toisin kuin Juha Sipilä mainitsee, Savo-Karjalan liha ei käytä jalosteissaan ulkomaista lihaa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT