Maatalous

Kehysriihessä luonnonhaittakorvauksiin osoitettiin lisämääräraha korvaustason säilyttämiseksi

Maatalous 11.04.2018

Satovahinko- ja kasvintuhoojavakuutukset aiotaan vapauttaa verosta ja Metso-ohjelmaan kirjattiin viiden miljoonan euron lisärahoitus.


Jarkko Sirkiä
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä kertoi, että Metso-ohjelmaan saatiin viiden miljoonan euron lisärahoitus.

Kehysriihessä viljelijöille maksettaviin luonnonhaittakorvauksiin osoitettiin 10 miljoonan euron lisämääräraha. Korvaukset halutaan säilyttää ensi vuonna samalla tasolla kuin tänä vuonna.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä kommentoi kehysriihtä tuoreeltaan Maaseudun Tulevaisuudelle. Hän nosti luonnonhaittakorvauksen tason säilyttämisen kehysriihen ykkösprioriteetiksi maatalouden kannalta.

"Luonnonhaittakorvaus on yksinkertaisin ja tasapuolisin keino ohjata tukea viljelijöille ja siksi sen säilyminen nykytasolla on äärimmäisen tärkeää."

Lisäleikkaus olisikin ollut täysin kohtuuton, kommentoi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila kehysriihen antia.

Ilman kehysriihessä tehtyä päätöstä ja tulevissa lisätalousarvioissa päätettäviä lisämäärärahoja luonnonhaittakorvauksen pudotus olisi ollut ensi vuonna 15 euroa hehtaarilta nykytasosta.

MTK on vaatinut pitkään vakuutusmaksuveron poistamista satovahinko- ja kasvintuhoojavakuutuksista. Nyt veron poistamisesta päätettiin, Leppä kertoo.

Asiaa valmistellaan valtiovarainministeriön työryhmässä, lopulliset päätökset tehdään viimeistään syksyn budjettiriihessä. Vakuutustuotteiden kehittyminen auttaisi maatiloja turvautumaan riskeihin.

"Nyt oli viimeinen hetki toteuttaa tämä, sillä muualla Euroopassa riskienhallintajärjestelmät ovat päässeet kehittymään, kun 24 prosentin veroa ei ole ollut rasitteena", toteaa Marttila veron poistosta.

Kehysriihen saldo jää Marttilan mielestä plussan puolelle, vaikka kyse olikin välttämättömistä toimista.

Myös afrikkalaisen sikaruton vastustaminen oli kehysriihessä esillä. Tautivapauden turvaamiseksi kehysriihessä päätettiin lisätä Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) ja tullin resursseja afrikkalaisen sikaruton torjuntaan. Tauti leviää Itä-Euroopassa ja se halutaan pysäyttää, kertoi Leppä.

Metsäsektorille rahaa osoitettiin muun muassa Metsähallituksen luontopalveluille, jonka rahoitusta lisätään kehyskaudella vuosittain 1,1 miljoonaa euroa Pohjois-Suomen metsäpuiden siemenhuoltoon ja varmuusvarastointiin liittyviin tehtäviin

Myös Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaan saatiin viiden miljoonan euron lisärahoitus, kertoo Leppä tyytyväisenä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit