Turvemaiden viljelykielto iskisi kovaa osaan Suomesta – turvemaita erityisesti Pohjois-Suomessa

Turvepeltoa Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla. 

Peltojen raivaus turvemaille on hieman vähentynyt huippuvuosista, mutta sen arvioidaan olevan edelleen yli 2 000 hehtaaria vuodessa. Vuosina 2005–2013 peltoa raivattiin keskimäärin 3 500 hehtaaria vuodessa, vuosina 2003–2004 peräti 5 000 hehtaaria, kertoo Luonnonvarakeskus Luken tutkija Hanna Kekkonen.

Aivan tarkkaa lukua tosin ei pystytä sanomaan, koska raivaus ei ole luvanvaraista toimintaa eikä sitä tilastoida.

Uusia turvepeltoja siis raivataan edelleen, vaikka samaan aikaan kierroksia on saanut jopa keskustelu viljelyn kieltämisestä turvemailla. Tätä keskustelua on kiihdyttänyt se tosiseikka, että turvepellot ovat ylivoimaisesti suurin yksittäinen kasvihuonepäästöjen lähde maataloudessa.

Ja ennen muuta: niiden viljely tuottaa merkittävän osan koko Suomen kasvihuonepäästöistä.

Suuruusluokkia kuvaa hyvin se, että Suomen 250 000 hehtaaria turvepeltoja on koko peltopinta-alastamme vain 10 prosenttia, mutta ne tuottavat 60 prosenttia kaikista Suomen maatalouden kasvihuonepäästöistä.

Verkkolehti Mustread kysyi 27.11. julkaistussa jutussaan nykyiseltä maa- ja metsätalousministeriltä Jari Lepältä (kesk.), olisiko hän valmis rajoittamaan turvemaiden raivausta viljelykäyttöön tai muuttamaan raivausta luvanvaraiseksi niiden aiheuttamien kasvihuonepäästöjen takia.

Leppä myönsi, että turvemaiden päästöt ovat suuret. Vastaus oli silti ei.

Kielteistä kantaa luvanvaraisuuteen ja raivauksen tapauskohtaiseen sallimiseen ministeri perustelee sillä, että se lisäisi huomattavasti byrokratiaa.

Lisäksi ongelmana olisi hänen mukaansa se, että turvemailla ei voitaisi kieltää vain yhtä käyttötapaa. Pitäisi kieltää muutkin.

Kieltojen sijaan Leppä haluaisi kehittää keinoja turvemaiden hiilipäästöjen minimoimiseen – käyttöön puuttumatta.

Viljelyn kieltäminen olisi kohtuuton ratkaisu sekä tilatasolla että alueellisesti. Pinta-alassa mitattuna turvepeltoja on eniten viljelyssä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Kielto koettelisi kuitenkin suhteellisesti kovimmin Kainuuta ja Lappia, joissa lähes kolmannes maatalouskäytössä olevasta alasta on turvemaata. Näillä alueilla kiellon seuraukset olisivat Kekkosen mukaan merkittävät.

Hän myös muistuttaa, että kielto johtaisi todennäköisesti korvaavan pellon raivaamiseen kivennäismailla sijaitsevista metsistä. Se taas johtaisi uusiin päästöihin.

"Toki seuraavien kymmenen vuoden aikana varsinkin sukupolvenvaihdosta vaille jäävät pienet tilat ovat lopettamassa tuotantoaan. Niiltä vapautuvilla kivennäispelloilla voitaisiin ehkä korvata osa nykyisin tuotannossa olevista turvepelloista. Monella tilalla voisi kuitenkin tulla esteeksi esimerkiksi lannan- ja rehunkuljetusmatkojen pidentyminen."

Turvemaatkaan eivät ole yksi yksittäinen ryhmä. Ne voidaan jaotella ominaisuuksiensa mukaan ohutturpeisiin ja paksuturpeisiin maihin.

Osa turvemaista on ollut käytössä jo niin pitkään, että niihin alun perin sitoutuneesta hiilestä valtaosa on jo ehtinyt haihtua ilmaan. Näillä mailla ensisijainen toimenpide olisi hidastaa jäljellä olevan turpeen hajoamista.

Kekkonen on kartoittanut väitöskirjaansa varten turvemaiden alueellista jakautumista. Tämän pohjalta laadittu artikkeli on juuri hyväksytty julkaistavaksi tieteellisessä julkaisusarjassa.