Suomi leikkaa maatalousopetusta – Etelä-Dakotan maatalousyliopisto rakentaa uutta tilaa 6 miljoonalla eurolla
Yhdysvaltojen keskilännen vilja- ja karjavainioilla uskotaan maatalouteen ja siihen ollaan valmiita investoimaan. Yritykset ja järjestöt kattavat puolet rakentamiskuluista.
Rehtori John Killefer Etelä-Dakotan yliopistosta esittelee havainnekuvaa uudesta täsmäviljelyyn keskittyvästä opetus- ja tutkimusyksiköstä. Kuva: Veikko NiittymaaMaatalouden yliopisto-opetuksen vähentäminen ei tule kuuloonkaan Atlantin takana Etelä-Dakotassa, kun Suomessa alan rahoitusta on karsittu eniten.
Osavaltion Sioux Fallsissa sijaitseva maatalousyliopiston rehtori John Killefer pitelee kädessään kuvaa uudesta täsmäviljelyyn keskittyvästä opiskelu- ja tutkimuskeskuksesta.
Kuusi miljoonaa euroa maksavaan rakennukseen saadaan tilat niin kasvinviljelyn kuin karjatalouden täsmäviljelynkin tarpeisiin.
Puolet rahoituksesta on saatu lahjoituksina ja toisen puolen maksaa osavaltio. Valmista pitäisi olla kahden vuoden päästä.
Killefer kertoo innostuneesti uudesta opinahjosta. Yliopisto käynnisti uuden täsmäviljelyn opinto-ohjelman neljä vuotta sitten samalla, kun Yhdysvaltojen ensimmäinen täsmäviljelyn professuuri täytettiin.
Täsmäviljelyssä viljelytoimenpiteet suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan paikkatietojen avulla.
Opiskelijoita oli keväällä 30, ja nyt syksyllä määrä kasvaa 70:een Tilat on mitoitettu 200:aa opiskelijaa varten.
Täsmäviljelyn opetus ja tutkimus kattavat viljelyn ja karjatalouden ohella bioteknologiaa ja data-analytiikkaa, maataloutta ja insinööritieteitä.
”Tarkoitus on luoda rikas oppimisympäristö opiskelijoille niin, että kaikkien alojen ihmiset istuvat samassa kahvipöydässä”, Killefer kuvaa.
Killeferin mukaan muissa osavaltioissa on myös alettu innostua täsmäviljelyn opetuksesta. Naapuri Pohjois-Dakota on käynnistänyt oman ohjelman, joka keskittyy enemmän muun muassa pienoiskopterien käyttöön.
Yliopisto on investoinut merkittävästi uusiin tiloihin jo aiemmin. Uudet sikatalouteen ja naudanlihantuotantoon keskittyvät opetus- ja tutkimustilat saatiin käyttöön 2016.
Osavaltioiden maatalousyliopistoilla on pitkät perinteet. Presidentti Abraham Lincoln ajoi opetus- ja tutkimusyliopistot kaikkiin osavaltioihin, ja pian myös neuvonta kytkettiin mukaan.
Yliopisto-opiskelu on kallista Yhdysvalloissa, mutta ei niin kallista kuin luullaan. Killeferin mukaan osavaltion ylläpitämissä yliopistoissa vuosimaksut ovat kymmenesosa huippuyliopistojen vastaavista.
Opetuksesta peritään noin 7 000 euroa vuodessa ja asuminen asuntolassa nostaa kokonaiskulut 11 000–12 000 euroon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
