Eurooppalainen kansalaisaloite haluaa kieltää tiloilta häkit – Perusteena "epäinhimillinen kohtelu"
Jos kansalaisaloite saa miljoona allekirjoitusta vuoden aikana, Euroopan komissio reagoi asiaan.
Aloite rekisteröidään syyskuun puolivälissä, minkä jälkeen siihen haetaan allekirjoituksia. Kuva: Jaana KankaanpääEuroopan komissio on rekisteröinyt kansalaisaloitteen, jonka tavoitteena on lopettaa eläinten kasvattaminen häkeissä. Aloitteessa perustellaan häkkikiellon tarvetta "epäinhimillisellä" kohtelulla.
Kansalaisaloitteen perustajat pyytävät komissiolta lainsäädäntöä, jolla kielletään muun muassa kanojen, kanien, broilereiden, viiriäisten, ankkojen ja hanhien häkit, porsitus- ja tiineytyshäkit sekä vasikoiden yksilökarsinat.
Komissio ei ole analysoinut asiaa tässä vaiheessa, tiedote kertoo.
Jos aloite saa vuoden kuluessa miljoona allekirjoitusta seitsemästä eri jäsenvaltiosta, komission on reagoitava aloitteeseen kolmen kuukauden kuluessa joko myöntävästi tai kieltävästi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
