EU ohittaa USA:n vehnän viennissä
Yhdysvaltain maatalousministeriö Usda ennustaa, että EU ohittaa markkinointikaudella 2014/15 ensimmäistä kertaa Yhdysvallat maailman suurimpana vehnänviejänä.
Usda leikkasi keskiviikkona julkistamassaan ennusteessaan Yhdysvaltojen vehnäsatoa, mutta EU:n, Venäjän, Kiinan ja Intian ennusteita nostettiin.
Vaikka koko maailman vehnäsadon ennustetta nostettiin hiukan toukokuun arviosta, ennustetaan sadon silti olevan pienempi kuin viime vuoden ennätyssato.
Uutisoinnissa on myös liikkunut tietoja, joiden mukaan kuivuus olisi vahingoittanut vehnäkasvustoja Yhdysvalloissa ja Venäjällä enemmän kuin Usdan raportissa arvioidaan.
Yhdysvalloissa puinnit ovat käynnistyneet ja Euroopassakin puinnit alkavat lähiviikkoina.
Maissin satoennustetta Usda nosti EU:ssa, Venäjällä ja Ukrainassa.
Soijalle ennustus ei juuri muuttunut toukokuusta, suurta soijasatoa odotetaan. EU:n rapsisadolle Usda korotti hiukan ennustettaan.
Viljapörsseissä suotuisat satoennusteet ovat näkyneet laskevina hintoina.
Kotimaan ostotarjouksista suurin osa säilyi viime viikolla ennallaan. Muutokset olivat Avenan rehuvehnätarjousta lukuun ottamatta alaspäin.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
